toukokuun tunnelmia
Toukokuu on opettajan ammatissa se tunnettu ruuhkakuukausi. Niin on myös tällä kertaa ja viime viikko kului, kuten kuluu tulevakin, ennen kaikkea työhommissa. Sijaiskärsijöinä tässä kiireessä toimivat kissat, joiden suureksi harmiksi aktivointi on ollut todella olematonta.
Onneksi niillä on kuitenkin seuraa toisistaan ja Nexu ja Fedja ovatkin tuplanneet iltariehuntansa määrää. Tuhoja asunnossa hillitäksemme olemme antaneet kissoille erilaisia aivopähkinöitä aktivointilelujen muodossa. Välillä ne ovat toimineet, välillä eivät. Ihanasti Ronjakin on kuitenkin ollut niistä kiinnostunut. Nexulla on taipumus saada siihenkin liikettä niveliin <3
Toinen loistava konsti kissojen aktivointiin työkiireiden aikana on ollut valjasulkoilu vaijerissa aurinkoisina päivinä. Kissat ovat nauttineet ulkoilmasta ja minä olen istunut aurinkotuolissa korjaten viimeisiä kokeita ja kirjaten ylös arviointiin vaikuttavia asioita. Ulkoa löytyy kiinnostavia tuoksuja Siellä on ihania pörriäisiä ja perhosia
Naapurissamme asuu myös taitavia lisärapsutuskäsiä, joiden huomiosta kissat ovat ihmisneitien hieman kasvettua oppineet nauttimaan. Sunnuntaina tilanne olikin vaikeampi, kun ilmat eivät sallineet ulkona oleskelua.
Ensi viikolla on vuorossa kevätretki oppilaiden kanssa ja viimeisiä arviointeja. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa vielä koulun kevätjuhlan suunnittelu kesäkuun alkuun saakka. Sen jälkeen olen luvannut kissoille (ja miehelle) lopettavani stressaamisen ja keskittyväni heihin.
Loppuun lisään vielä täysin aiheeseen liittymättä kuvat Nexusta ja Polgarasta 4kk iässä(Nexun puolisisko, luolaleijonan klaanin uusin tulokas). Jotain kovin samaa on äiti-Lara näihin kissoihin periyttänyt...
Polgara
Nexu

Kommentit
Muuten se torstai, josta kysyit, on mulla työpäivä, mut jos tuut ip niin mikä jottei. ;)
Hurjan samankaltaisia on Nexu ja Polgara olleet tuossa iässä. Pitäisi laittaa Polgarasta paljon kuvia blogiin kun tässä ehtisi, itselläkin teettää nyt opiskelu ihan liikaa töitä =( Mutta yrittelen jotakin saada aikaiseksi huomenna kun Polgara täyttää 4kk. Neiti kasvaa niin valtavan nopeasti (eikä muistuta minusta enää niin paljon Nexua), että pitäisi varmaan dokumentoida sen kasvupyrähdyksiä päivittäin :)
Ihania kuvia..t. Pirjo (Kissat kerällä - en muuten voi kommentoida muuten kuin tuon vanhan google-tilin kautta)