toukokuun tunnelmia

Toukokuu on opettajan ammatissa se tunnettu ruuhkakuukausi. Niin on myös tällä kertaa ja viime viikko kului, kuten kuluu tulevakin, ennen kaikkea työhommissa. Sijaiskärsijöinä tässä kiireessä toimivat kissat, joiden suureksi harmiksi aktivointi on ollut todella olematonta.

Onneksi niillä on kuitenkin seuraa toisistaan ja Nexu ja Fedja ovatkin tuplanneet iltariehuntansa määrää. Tuhoja asunnossa hillitäksemme olemme antaneet kissoille erilaisia aivopähkinöitä aktivointilelujen muodossa. Välillä ne ovat toimineet, välillä eivät. Ihanasti Ronjakin on kuitenkin ollut niistä kiinnostunut. Nexulla on taipumus saada siihenkin liikettä niveliin <3

Toinen loistava konsti kissojen aktivointiin työkiireiden aikana on ollut valjasulkoilu vaijerissa aurinkoisina päivinä. Kissat ovat nauttineet ulkoilmasta ja minä olen istunut aurinkotuolissa korjaten viimeisiä kokeita ja kirjaten ylös arviointiin vaikuttavia asioita. Ulkoa löytyy kiinnostavia tuoksuja Siellä on ihania pörriäisiä ja perhosia
Naapurissamme asuu myös taitavia lisärapsutuskäsiä, joiden huomiosta kissat ovat ihmisneitien hieman kasvettua oppineet nauttimaan. Sunnuntaina tilanne olikin vaikeampi, kun ilmat eivät sallineet ulkona oleskelua.

Ensi viikolla on vuorossa kevätretki oppilaiden kanssa ja viimeisiä arviointeja. Lisäksi päänvaivaa aiheuttaa vielä koulun kevätjuhlan suunnittelu kesäkuun alkuun saakka. Sen jälkeen olen luvannut kissoille (ja miehelle) lopettavani stressaamisen ja keskittyväni heihin.

Loppuun lisään vielä täysin aiheeseen liittymättä kuvat Nexusta ja Polgarasta 4kk iässä(Nexun puolisisko, luolaleijonan klaanin uusin tulokas). Jotain kovin samaa on äiti-Lara näihin kissoihin periyttänyt...

Polgara


Nexu

Kommentit

Unknown sanoi…
Ihana kaunotar tuo Polgara ja toi kivoja kuvia taa. Lempparini tällä kertaa hasuihin vaatteisiin pukeutuneiden ihmisten lisäki on tuo, missä Frdja silminnähden nautti silityksistä. <3

Muuten se torstai, josta kysyit, on mulla työpäivä, mut jos tuut ip niin mikä jottei. ;)
Unknown sanoi…
Äääh kauhea määrä kirjoitusvirheitä! Syytän Skyeta, joka on runnellut näppistä, erityisesti omaa kirjaintaan ässää. Fedjasta tuli Frdja ihan vahingossa. ;))
luolaleijona sanoi…
Oi tuo Nexun valjastelukuva on upea! Kaunotar <3

Hurjan samankaltaisia on Nexu ja Polgara olleet tuossa iässä. Pitäisi laittaa Polgarasta paljon kuvia blogiin kun tässä ehtisi, itselläkin teettää nyt opiskelu ihan liikaa töitä =( Mutta yrittelen jotakin saada aikaiseksi huomenna kun Polgara täyttää 4kk. Neiti kasvaa niin valtavan nopeasti (eikä muistuta minusta enää niin paljon Nexua), että pitäisi varmaan dokumentoida sen kasvupyrähdyksiä päivittäin :)
Jonna sanoi…
Tuo uusi motivointilelu sai meilläkin hyvän vastaanoton. Iiron tassut ovat vaan niin suuret ja karvaiset etteivät ne mahtuneet kaikkiin tarvittaviin koloihin ja namit karkasivat mihin sattui. Kävi niin sääliksi, että piti antaa sille muutama extra ihan 'ilmaiseksi'. Pietsua ei tarvitse autella, kuten tuskin teidänkään hirmuja :)
Satu sanoi…
Ovatpa puolisiskokset tosiaan kuin kaksi marjaa noissa kuvissa - jännä nähdä, miten sitten kun Polgara on aikuinen. Meiltä kotoa muutti viimeinenkin pentu pois (enää sijoituskodissa Qamar etsii omaa kotia), mutta Maija ja Lara pitävät huolen, ettei vauhtia puutu silti :)
Pirjo sanoi…
Hyvä idea tuo vaijeri! laiskasti vain seurailisi, eikä tarvitsisi koko ajan mukana kävellä;)
Ihania kuvia..t. Pirjo (Kissat kerällä - en muuten voi kommentoida muuten kuin tuon vanhan google-tilin kautta)
Anonyymi sanoi…
Hei ! Meitäkin kovasti kiinnostaan tuo motivointi (onpas kiva bloginimikin, kivat sivut !). Täältä tervehtii siis pelastettu maatiainen Misu ja kaksi maine coonia. Meidän uusin villitys on laserhiiri ja viime viikonloppuna valmistunut kesätarha-aitaus on antanut kissoille kovasti tekemistä ja ihmetystä. http://helujamisu.vuodatus.net/ ovat blogisivut