Pet Expo 2012

Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna matkasimme Fedjan, Nexun ja kolmen ihmisen autolastissa suureen lemmikkitapahtumaan. Messuilla oli esillä kissa-agilitya ja Agility kissat ry:lla oli oma tuotepöytä. Pakko myöntää että hieman jännitin mitä tapahtumasta tulee. Kissojen käytöstähän ei voi koskaan ennustaa ennalta. Niiden stressiaste on hyvin pitkälti sidoksissa paikan hajuihin, meluun yms. seikkoihin. Kun esiintyvien kissojen joukossa ei ollut yhtään ns. pomminvarmaa esiintyjäkissaa, sopi vain toivoa että tilan haasteellisuus ei ole liiallinen häiriötekijä ja päivän aikana nähtäisiin vauhdikkaita kissoja agiradalla. Tuotepöytämme ja samalla agilityradan paikka oli vaihtunut saamastamme informaatiosta ja uudessa paikassa oli sekä huonot, että hyvät puolensa. Paikka oli huomattavasti rauhallisempi, kuin suunniteltu (joka olisi ollut aivan keskellä isoa hallia). Kissat siis rentoutuivat paremmin, toisaalta tuotteiden myynnin kannalta paikka ei ollut otollisin. Huoleni edustuskissoista osoittautui turhaksi. Erityisesti edustustehtävissä rataa kiisivät Eero (Amerikan Curl) Tia (somali) ja Fedja (kotikissa). Näiden lisäksi itse agilitykisoihin saatiin kohtuullisen hyvä kilpailijamäärä. Voiton kisoissa vei tällä kertaa Eero. Onnittelut voittajalle! Ohessa Fedjan agilityesittelyä: Ohessa American curl Eero agiradalla: Ohessa kolmas esittelykissamme somali Tia: Fedja voitti tosiaan nopeasti hämmästelynsä vieraassa paikassa ja muutaman kerran rataa mietittyään ja raksuvahvistusta saatuaan, suoritti esteitä jo oikein mukavasti. Pitää muuten mainita myös erikseen, että kyllä suu loksahti auki, kun tapasin kissaansa kanssa temppukoulutusta harrastaneita lapsia. Ehdotin nimittäin eräälle pikkumiehelle (joka ihaili Fedjan ylävitosia) että hänkin voisi halutessaan tehdä Fedjan kanssa temppuja. Vastaus kuului, ettei tarvitse kun heillä on kotona kissa, joka osaa antaa ylävitosen. Siis UPEAA! Olkoonkin että pikkumies edustaa todennäköisesti kissatalouksien vähemmistöä, olin silti ihastunut asiasta!
Nexu oli päivän alussa selvästi Fedjaa jännittyneempi. Pussieläinreissut kantorepussa saivat sitä kuitenkin rentoutumaan ja loppupäivästä se jo uskalti valjaissa tarkastella esittelyaluettamme. Ruoka sille ei tapahtumassa kuitenkaan maistunut ja agilitykokeilutkin jäivät vain radan päässä totutteluksi. Mutta ei hätää Nexu, hiljaa hyvä tulee. Harjoitusten määrä Nexulla on kuitenkin ihan eri luokkaa kuin Fedjalla.... Loppuun on pakko esittää kuva-arvoitus: Kuka on kuvassa? ps. Se ei ole Nexu (vastauksen löydät kommenteista)

Kommentit

Elina V. sanoi…
Kuvassa Willicon Autunno Dolce alias Benno (Poika Nexun ja Pekon pentueesta)
Unknown sanoi…
Ihana kuva Bennosta! On se vaan ihana!! <3 <3 <3
Oli mukava nähdä pitkästä aikaa, vaikka kiireestikin. :)