Agilityesteiden esittelyä kissanpäivillä


Ronja esteillä kotona. Se ei ollut lainkaan reissussa mukana.

Ja tosiaan vain ja ainoastaan niiden esteiden esittelyä oli tämä reissu. Olimme siis mukana Salon Mustissa ja Mirrissä kissanpäivien tapahtumassa. Kissat olivat kiinnostuneita ihan muista jutuista. Tällä kertaa emäntä kyllä kantaa kaiken vastuun toimettomuudesta. Lähes vuoden tauon jälkeen on turha odottaa ihmeitä ;)

Fedja ja Pietari tosin esittelivät lunkeina kissojen valjastelua, joka oli ihan hyvää mainosta kissan aktivoinnille. Videokin minulla piti olla mukana tempuista, mutta se toistui vain kuvina ja ei näinollen ollut ihan odotettu. Muistitikulle ladatut varavideot olivat hyvässä tallessa siinä muistitikussa kotipöydällä.

Aina ei mene esittelyt ihan putkeen, mutta tärkeintä mielestäni onkin että ihmiset saavat kuvan siitä että toiminnassa mennään todella kissojen ehdoilla. Jos ne eivät innostu puuhasta niin niitä ei tietenkään pakoteta mihinkään. Kissojen aktivoinnissa ja agilityssa kun kyse on ensisijaisesti kissojen omasta halusta toimintaan. Monelle totesinkin että tärkeintähän tämä aktivointi on tietysti kotona. Siellähän sitä toimintaa kaivataan ja vieraat paikat ovat asia erikseen, kun jo uusi paikka on uusi jännä asia.

Tällä kertaa Fedja halusi keskittää energiansa sille vieraan eläinkaupan tutkimiseen valjaissa ja Nexua jännitti sen verran että ihmisen syli tai paikallaan istuminen oli sille ihan riittävästi haastetta. Ihanaa oli kuitenkin nähdä miten Nexukin tuon 2 tunnin aikana (minkä liikkeessä olimme) selkeästi rentoutui ja pahimmasta alkujännityksestä päästiin yli.

Sen sijaan mielenkiintoisia olivat keskustelut ihmisten kanssa. Ilmeisesti kissa eläinkaupassa on kuitenkin sen verran harvinainen näky, että mieluusti ihmiset pysähtyivät juttelemaan kissojen valjastelusta ja muista kissoihin liittyvistä asioista. Liikkeen henkilökunta oli oikein ystävällistä ja kissoista kiinnostunutta myös. Heille suuri kiitos järjestelyistä :)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hei! Kissanpentu kotiutuu meille heti joulun jälkeen. Olen kovasti kiinnostunut agilitystä. Yhdistykseen liittyminenkin on harkinnassa jo ihan senkin takia, että saisin esteiden teko-ohjeet. Mutta nyt kiinnostaisi tietää, kuinka pitkä pöytä olisi hyvä olla esteitä varten?
T. Marjo
Elina V. sanoi…
Kotona esteitä voi treenata ihan myös lattialla. Pöydän pituus riippuu ihan siitä, miten monta estettä sille aiotaan sijoittaa. Tärkeää esteiden sijoittelussa pöydälle on se, että niiden väliin jää riittävä tila esteiden suorittamiselle. Tilan suuruus taas riippuu esteestä. Esimerkiksi hyppyesteen jälkeen ja sitä ennen tulee olla noin kissan mitan verran tyhjää. Rengaseste sen sijaan ei kaipaa paljoa tilaa eteen ja jälkeen.
Elina V. sanoi…
Meillä on muuten tulossa yhdistykselle ensi vuoden alussa päivitetty selkeäkuvainen esteohje.