Uusi perheenjäsen

Hetken ajan Nexu on totutellut pakon sanelemana uuteen sylipaikkaan. Nyt uuteen sylipaikkaan tottumisesta on hyötyä, sillä perheeseemme on liittynyt uusi jäsen. Tällä kertaa kuitenkin karvaton sellainen. Neiti on juhannusvauva ja häntä odottaessamme olimme jussina leiriytyneet kissoille tutulle kesämökille vanhempieni kanssa. Kissat nauttivat auringosta ja ulkotarhasta. Minä olin tuskissani lämmöstä.

Ronja vietti juhannuksena päivät lähes kokonaan ulkotarhassa.

Fedja ja Nexukin viihtyivät tarhassa, mutta halusivat sisälle nukkumaan.

Vanhempani jatkoivat kissojen ylläpitoa kesämökillä, kun me säntäsimme kesken juhannuksen sairaalaan. Vauvaan tutustuminen on lähtenyt upeasti käyntiin. Fedja ja Nexu käyvät välillä haistamassa vauvaa ja jatkavat sitten omia touhujaan. Nexu noista on ehkä kaikkein kiinnostunein vauvasta, mutta hyvin positiivisella tavalla. Vauvan sijasta se taitaa purkaa turhautumistaan (kun huomio on hetkellisesti vähentynyt) vauvatavaroihin. Yhden tutin se puri rikki ja yhtenä päivänä löysimme suklaakissan tassu sisällä äidinmaidonvastikkeessa. Ronjaa vauva ei oikeastaan kiinnosta millään tavalla, mutta ei se pikkuista pelkääkään. Sitä pidämme kuitenkin tällä hetkellä kaikkein tarkimmin silmällä vauvan lähistöllä.

Ronja on huomannut että vaunut ovat oikein viileä ja mukava paikka torkkua. (ovi on tosin nykyisin eteiseen kiinni, eli Ronjan harmiksi vaunuihin ei enää pääse)

Nexu testasi Leikki/unimaton toimivuuden.


Fedja on testannut hoitoalustan olevan tarpeeksi pehmeä vauvalle.

Siinä on kuulemma myös hyvä hoitaa...

Ai niin ja se meidän neiti. Tämä blogi keskittyy jatkossakin lähinnä kissoihin, mutta esitellään nyt hänet lyhyesti täällä: Kuvassa viikon ikäinen menninkäisemme

Kommentit

Maria sanoi…
Kovasti paljon onnea perheenlisäyksen johdosta! Kovasti terkkuja kissoille ja sinulle!
Sirpa sanoi…
Onnittelut pikkuisesta! :)
Unknown sanoi…
Niiiiiiin suloinen! Aivan valtavan paljon onnea koko perheelle tuosta Juhannusihmeestä! <3 <3 <3
Saara sanoi…
Ihana... Ja kiva että kissat testaavat noinkin aktiivisesti kaikki vauvan uudet tarvikkeet :) Nyt on turvallista pötkötellä...
Anonyymi sanoi…
Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! Hieno juttu, että kissatkin ovat suhtautuneet noin hyvin. :)
L-L sanoi…
Onnittelut uuteen elämänvaiheeseen. Mukava nähdä, että kissatkin ottavat uuden tilanteen rauhallisesti :D
Satu sanoi…
Suloinen :) Arvasin että Nexu olisi kiinnostunein - niin oli Larakin vastaavassa tilanteessa, ja on yhä...
HURINEESIT sanoi…
Uuii, tämä uutinen oli ihan livahtanut silmien ohi.

Lämpimät onnittelut uudesta, suloisesta perheenjäsenestä! <3
Jonna sanoi…
Toi teidän testiryhmä on niin suloinen :) Pienen ihmisen on helppo tuosta nyt jatkaa, kun kaikki tavarat on hyvin turvatestattuja :D