Positiivinen vahvistaminen lapsilla

Kolmen kissan koplan tuoreimman kirjoituksen luettuani jäin jälleen kerran pohtimaan positiivisen vahvistamisen voimaa eläimillä... ja ihmisillä. Koirillahan erilaisia koulutusmenetelmiä on kokeiltu ahkeraan ja tuloksia koulutuksessa on saatu menetelmästä riippumatta. Eri asia sitten onkin se millaiseksi koiran oma henkinen tasapaino kehittyy koulutustavasta riippuen. Nykyisin johtavassa asemassa (onneksi) koirien koulutuksessa ovat positiiviseen vahvistamiseen pohjautuvat menetelmät. Itse koen vahvasti että kissojen kanssa eivät muut menetelmät toimisikaan.


Toki kissan saa välttelemään paikkoja, ihmisiä, eläimiä ja tilanteita rankaisua käyttämällä, mutta itsealoitteisen käytöksen vahvistamiseen tarvitaan sitä positiivista palautetta. Temppuja, agilitya tai esimerkiksi luotettavaa luoksetuloa ei kissalle saada rakennettua rankaisujen avulla. Kissa toimii oman tahtonsa avulla, itseään miellyttääkseen, ja siksi positiivinen vahvistaminen lisää sen mielihyvää koulutustilanteissa. Kissan näkökulmasta kyseessä on leikki, jossa se voi voittaa jotakin itselleen. Kissan kanssa on silti hyödyllistä olla käytössä kieltosana/kieltosanoja. Varmasti kissataloudessa tulee eteen tilanteita, jotka ovat kissalle itselleen tai ihmisille vaarallisia ja silloin nopean EI-sanan tai sähinän käyttö on tehokas, jos se saa kissan pysäyttämään toimensa. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin myös kehua kissaa kun se toimii pyydetysti, eli keskeyttää ei-toivotun toimintansa.

Miten tämä sitten liittyy ihmislapsiin? Luokanopettajan koulutukseni päättymisestä on aikaa kuusi vuotta. Valmistumishetkellä, työt aloittaessani, olin sekaisin erilaisista uusista ja vanhoista opetus- ja koulutusmenetelmistä. Koulutus kehotti toisaalta kannustamaan lapsia, mutta vahvasti professorien puheissa olivat esillä myös erilaiset rangaistusmenetelmät. Fyysistä rankaisua ei opettajankoulutuslaitos enää minun aikanani suositellut, mutta muu tarjolla oleva rangaistusten ja sanktioiden kirjo esiteltiin kyllä.

Fyysisen rangaistuksen poistamisesta kouluissa ei niinikään ole kulunut edes sataa vuotta. Omat isovanhempani muistelevat vielä kyseisiä rangaistuksia olennaisena osana koulutusjärjestelmää. Kun kyseisistä menetelmistä myöhemmin ihmisoikeuksien perusteella luovuttiin, mitä kävi oppimistuloksille? Ne paranivat. Sen sijaan koululaitosta alettiin vähitellen syyttää liian "lepsusta" toiminnasta ja rajojen asettamisessa epäonnistumisesta.

Omassa luokanhallinnan metodologiassani olen vähitellen siirtynyt yhä enemmän ja enemmän pois rangaistuksista ja kohti kohti positiivisia palkkioita. Varsinkin pienempien oppilaiden kohdalla olen huomannut positiivisen vahvistamisen suuren merkityksen. Jos esimerkiksi käsialakirjoituksen harjoitteluvaiheessa opettajan palaute toivotusta kirjoitustavasta tulee pelkkien punakynäviivojen muodossa, kyllästyvät pikkuoppilaat nopeasti tarkkuutta vaativaan työhön. Mikäli sen sijaan korostetaan parhaan harjoituskirjaimen ympyröintiä ja kysytään oppilaalta voisiko onko aukeamalla joku kirjain, joka hänen mielestään vaatisi parannusta (jotta saataisiin lisää huippuhienoja ympyröityjä kirjaimia), useimmat osaavat itse tunnistaa ja korjata tehtäväänsä. Tällöin toiminta lähtee positiivisesta palautteesta.

Unohduksia tulee nykyisen koulujärjestelmän mukaan kirjata ylös. Toki tekemättömät tehtävät vaadin tehtäväksi myöhemmin ne väliin jättäneiltä, mutta tämän lisäksi palkittiin "muistitarroilla" niitä lapsia, joilla unohduksia ei ollut. Vastaavasti kehuja saivat lapset, jotka pystyivät vähentämään unohteluaan. Tärkeäksi koin myös sen että jokainen lapsi sai positiivista palautetta. Heidän ei tarvinnut olla keskenään yhtä hyviä kaikissa asioissa, vaan jokainen sai palautetta omista vahvuuksistaan. Ja niitä vahvuuksia tosiaan löytyy kyllä kaikilta.

Vastaavia esimerkkejä on useita, mutta tärkeimmäksi olen kokenut koko luokan hyvästä käytöksestä palkitsevan systeemin. Omassa luokassani käytössä oli helmien kerääminen kahden purkin välillä. Lähinnä idea oli saada miinuspurkin helmet siirtymään vähitellen pluspurkkiin. Purkkien sisällöstä oppilaat näkivät jatkuvasti luokan yleisen ilmapiirin olotilan ja sitä seurattiinkin ahkerasti.

Oman kokemukseni mukaan luokan ilmapiiri parani huimasti lisättyäni positiivisen palautteen määrää. Paras asia positiivisessa palautteessa on se, että sitä voi antaa kuka tahansa. Yhtä hyvin kuin opettaja voi kannustaa oppilaitaan palautteen avulla, voivat vanhemmat edesauttaa (tai paikata) lapsen omakuvaa antamalla hänelle positiivista palautetta. Jäädessäni lomalle hyvästelin onnellisen, tiiviin ja iloisen porukan. Mitä muuta voisi opettaja toivoa?

Kommentit

Eve sanoi…
Ihanasti kirjoitettu Elina! :D

Ehkä muutaman vuoden päästä kirjoitat myös kirjan tästäklin aiheesta. Kannattaisi.
Totta, rankaiseminen nostaa vain lapset aikuisia vastaan. Tuo helmiä purkissa -juttu kuulostaa todella tutulta...

-Marleena
MissMisery sanoi…
Elina, olet kyllä niin oikealla alalla ja osaat kirjoittaa hienosti. Wau. :)