Pennut 12-viikkoa


Pennut täyttivät tänään jo hurjat 12-viikkoa. Itse alan hiljalleen valmistautumaan siihen että meillä pian talo hiljenee. Vielä ensi viikolla saan julkaistua kuvat kaikista viidestä, mutta sen jälkeen Oci ja Nalle ovat lähdössä omaan kotiinsa Poriin. Onneksi niille on luvassa hyvä koti, joka jo kovin odottaa pentujen kotiintuloa :)

Muut kolme ovat jäämässä meille hieman pidemmäksi aikaa. Fedjis ja Hile odottavat oman kotinsa remontin valmistumista näillä näkymin maaliskuun loppuun ja Curli etsii vielä sitä omaa sijoituskotiaan.

Ensin kuvassa Curli, josta on kehittymässä valloittava neitokainen. Siinä on hyvin paljon samoja piirteitä kuin emossaan ja se on erikoistunut koulutushetkissä kehräämiseen <3 Typy osaa kyllä edelleen ilmaista oman mielipiteensä asiasta, mutta se on oppinut että ihmisten vierellä on kiva pörrätä. Tämä söpöluuti hurisee ja pörisee ja puskee :) Emon ja Fedjankin se on saanut hurmattua ja nauttii välillä extrahuomiosta niiden välissä olkkarin pesässä <3 Jos joku lukijoista huomaa sydämessään itämaisen hurmurin mittaisen aukon, niin pistäkää ihmeessä viestiä Evelle. Tälle ihanuudelle halutaan löytää huolella se oikea yhteistyökykyinen koti.

Utelias sylivauva-Hiletin. Se ei ehkä ole kaikkein tyypikkäin itämainen, mutta mielestäni siinä on jotain tosi kaunista. Hileellä on hauska tapa kiehnätä ihmistä vasten erityisesti kietomalla häntäänsä käden, jalan yms. ympärille.

Fedjis on aloittanut mustasukkaisen leluista taistelun. Se kuljettaa huiskia ympäri taloa ja murisee hurjasti muille. Fedjiksen mielestä kaikki huiskalelut ovat hänen ja vain ja ainoastaan hänen. Fedjis on löytänyt paikkansa sylikissana :) Se liittyy usein Hileen viereen nokosille.

Ocin hurinamoottori on näistä kyllä edelleen tehokkain. Tyyppi on joka paikassa ensimmäisenä ja hurisee kuin rukki. Aivan valloittava tapaus ja lupaava agilitykissa. Sen verran on pojalla vauhtia esteillä :)

Nallukka pitää myös edelleen paikkansa Ocin riehuntakaverina. Näiden kahden tulevassa kodissa ei varmasti vauhtia tule puuttumaan. Nalle on myös ovela ja oppivainen kissa. Se oppii nopeasti uusia asioita ja samainen tyyppi osaa pinkoa tuhatta ja sataa ilman itsesuojeluvaistoa ovenrakoihin...

Kommentit

luolaleijona sanoi…
Fedjis haluaa olla hurja Tomcat <3 Miten voikin olla viisi noin erilaista ja ihanaa luonnetta? Ulkonäöstä puhumattakaan, jokainen on tässä vaiheessa jo ihan itsensä näköinen ja silti nättejä kaikki.
Anonyymi sanoi…
Ihana blogi ja tosi kauniita kuvia kaikista kissoista! Terv.Mai
Elina V. sanoi…
Kiitos Mai :)Kiva kun pääsitte kurkkaamaan meitin pikkuhirmuja!