eläinten viikko koulussa

Parhaan osaamiseni mukaan olen useampana vuonna järjestänyt jonkinlaista ohjelmaa eläinten viikkona omassa luokassani. Joka vuosi olen tilannut SEY:ltä ilmaismateriaalia ja sen lisäksi omassa luokassani on ollut vuosittain eläinvieraita. Tänä vuonna eläinten viikon teemaeläimenä oli sika. Upean julisteen olivat SEY:n graafikot taas saaneet aikaan. Niitä löytyy meiltä luokasta jo aika rivi ;)

Tänä vuonna sain rinnakkaisluokkien opettajatkin innostumaan teemapäivästä ja järjestimme kiertopistetyöskentelynä eläimiin (lähinnä niiden kanssa harrastamiseen) liittyvää ohjelmaa. Viikon varrella luokassa vieraili oma kissani lisäksi kaksi oppilaiden kissaa ja yksi koira.


Fedja oli luokkavieraana vuoden tauon jälkeen. Edellisellä kerralla sitä jännitti melko paljon ja se majaili suurimmaksi osaksi kevythäkissään. Alkupäivän hälinässä häkki loi tälläkin kertaa turvaa, mutta päivän edetessä olo oli rennompi ja kisu tutki luokkaa ja oppilaita rutinoituneemmin. Fedjan kasvaneeseen rohkeuteen oli varmasti monta syytä. Ensinnäkin oppilaat olivat vanhempia ja osasivat hienosti huomioida kissan tarvitseman rauhallisen ilmapiirin. Lisäksi Fedjalla oli nyt takanaan paljon enemmän vieraan paikan koulutusta.


Tehkää te muksut töitä, minä vahdin ettei kukaan liiku ulkosalla.

Päivän ohjelmassa oli kolme kiertopistettä. Yhdessä leikittiin eläinnäyttelyä ja koulutettiin kissaa, yhdessä harjoiteltiin naksuttimen käyttöä ja yhdessä selattiin eri eläinlajien koulutuksesta kertovia videoita. Itse olin ensimmäisessä pisteessä, jota varten oppilaat olivat tuoneet kotoaan eläinpehmoleluja. Jaoin oppilaat neljän ryhmiin, joissa valittiin yksi tuomari ja neljä lemmikin esittelijää. Tuomari sitten valitsi lemmikeistä oman suosikkinsa ja kertoi miksi oli päätynyt juuri tähän valintaan. Lopuksi kaikkien tuomareiden valinnat päätyivät "paneeliin" jossa voittaja selvisi lippuäänestyksellä tuomarien kesken. Oli hienoa katsella kuinka pikkutuomarit ottivat tehtävän tosissaan. He tarkastivat pehmolelut tarkkaan ja kävivät keksivät hienoja perusteluja valinnoilleen.


Pehmolelunäyttelyn tähtiä.

Tuomarin parhaiden ruusukkeita.

Paras hetki oli kuitenkin innostus siitä kun oppilaat saivat kouluttaa Fedjaa.
Poju koski tottuneesti kosketuskeppiin ja nautti extraraksuistaan. Niitä tulikin aika lailla, sillä pitihän jokaisen saada koittaa toimiiko keppi omassa kädessä. Fedja sai tuomion "hyvin totteleva kissa". Hienosti se jaksoi näyttää ylävitosenkin kaikkien ryhmien koulutustuokion lopuksi.


Alkaapa ramaista. Taidan ottaa tirsat.

Kun seuraavana päivänä vieraana oli oppilaiden kissoja, olivat oppilaat sitä mieltä että minun pitäisi opettaa niillekin temppuja. Yritin selittää heille ettei homma ihan niin vain toimi. Koulutus vaatii kissan puolelta luottamusta paikkaan ja useampia koulutustuokioita. Ensimmäinen oppilaan omistama kissavieras oli reipas, mutta hieman varautunut vieraassa paikassa. Sen sijaan toinen kissavieras oli tilassa hyvin reippaana. Oppilaiden suureksi iloksi se suostui myös ottamaan vastaan palkkioita, joten sain aloitettua sillä kynän päähän koskemisen. Ahne kissa nappasi nopeasti jutun juonesta kiinni ja kosketti lopulta jo parin sekunnin viiveellä kynänpäätä. Kissan omistaja oli onnesta soikea ja lupasi jatkaa aktivointia kotona :)

Ohessa kuva oppilaan kissasta. Aika kivan värinen kotikissaksi, vai mitä?

Tämä eläinten päivän viettäminen ei suinkaan ole tyypillistä vain omassa koulussani. Onneksi eläinrakkaita opettajia löytyy ympäri Suomen. Nexun tytär oli tänä vuonna esillä omistajaperheensä tyttären koulussa ja Muska-neiti oli ollut hurmaavan rohkea itsensä! Mienoa pikkuneiti! Emollakin on taustaa rohkeasta esiintymisestä viime vuodelta. Omat oppilaat tänäkin vuonna kyselivät sen perään. heidän mielestään oli niin hauskaa kun se hyppäsi kaapin taakse. Itse muistan tilanteen hieman vähemmän hauskana ;)

Kommentit

Nunt sanoi…
Tämä oli muuten ihana postaus, en muistanut kommentoida kun luin tämän readerin kautta :)

Suvi toki sai heti namia siitä yläviitosesta, ei se muuten olisi moista viitsinyt tehdä :P meidän perheessä ruoka on Se Juttu. Varsinkin, kun kyseessä oli sillä kertaa koiralle tarkoitetut namit = pakastekuivattua lehmän vatsalaukkua.
Jonna sanoi…
Aivan upeaa työtä Elina! Sun luokastasi tulee vielä monta hyvää eläintenomistajaa!!!

Ja Fedja... Fedja on vaan niin <3

Upea tuo kotikissa. Löytyykö siitä parempaa kuvaa? Leikattu tietysti? Haluatkos joskus Pietarin luokkaasi rellestämään? ;)
Elina V. sanoi…
Kotikissasta ei valitettavasti ole muita kuvia (tuokin on kännykkäkameran kuva). Kissa on vielä leikkaamaton, mutta menossa leikkuupöydälle. Vinkkasin kisun omistajalle että kurkkaisivat kissaliiton kohdalta sanan noviisi merkityksen ja miettisivät kiinnostaako heitä. En ole halunnut enempää painostaa asiassa.