ruokarauhan säilyttämiseksi

Vaikka nämä kuvat eivät ruokarauhaan liitykään, aloitan tekstini muutamalla kuvalla mökkireissulta. Ihana syyssaari :) Kyseiset kuvat ovat mielestäni oikein onnistuneita syksykuvia tuoden esiin kunkin kissan parhaita piirteitä.




Mutta itse aiheeseen... Meitä on pidempään vaivannut lievä ongelma itämaisemme röyhkeän ruokakäytöksen suhteen. Henkilökunnan vähäisen huomion ansiosta tilanne oli lipsunut siihen että suklaakissa koki oikeudekseen varastaa paitsi muiden kissojen ruokaa, myös henkilökunnan kinkkuja, juustoja ja kaikkea mahdollista suuhunpantavaa.

Ruokahalu tuolla tuntuu olevan loppumaton ja kaikkea pitäisi saada ainakin maistaa. Huvittavimpia episodeja ovat olleet ne kun se ylittänyt itsensä ruokavalion suhteen. Toisella kesämökillä Nexu yön aikana järsi urakalla ruisleipää ja kun se myöhemmin toisella reissulla kiskoi banaanin lattialle ja alkoi pureskella sitä, olimme lievästi sanoen monttu auki sen ruokatottumuksista.

Vähemmän huvittavaa oli kuitenkin että samainen rosvoilu ulottui myös vieraidemme lautasiin, eikä ollut yhtään mukavaa neuvoa vieraita suojelemaan ruokaansa ryövärikissalta, joka taitavasti hiljaa hiipien pääsi yllättämään milloin kenenkin lautasen.

Asialle oli siis vihdoin tehtävä jotakin. Itse asiassa en kertakaikkiaan ymmärrä miksemme ole tehneet tätä kärsivällisyyskoulutusta heti ongelman ilmettyä. Ideana on siis että Nexulle on osoitettu tiskialtaan vierestä paikka, jossa pienen pyyhkeen päällä ollessaan se saa palkkioita. Jos kissa lähtee pyyhkeeltä, loppuvat myös palkkiot.

Ensimmäisessä vaiheessa palkitsin kissaa lähes suorasyötöllä mieheni tehdessä voileipiä. Seuraavassa vaiheessa pidensin hiljalleen palkkiorytmiä. Kolmannessa vaiheessa siirryin itse palkkaamaan kissaa samalla kuin tein ruokaa. Mieheni toteutti samoja vaiheita ja lisäsi viimeiseen osaan vaihtoehtopalkkiona silityksen. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa kissa istuu kuin naulittu alustallaan ja huutaa siellä kun palkkiotahti käy sen mielestä liian hitaaksi. Olemme huomaamattamme vahvistaneet tätä huutamista palkkaamalla kissaa ääntelyiden jälkeen. Toisaalta ykköstavoite, eli ruokarauha on saavutettu. Nyt siis vaan yritämme saada myös ääntelyn vähäisemmäksi kiinnittämällä erityishuomiota palkkion antamishetkeen.

Ohessa video vaiheesta 2. Nykyhetken videon lisään tähän tekstiin kunhan saan sen kuvattua. Kiinnittäkää huomiota myös Fedjaan, jolla ei koskaan ole ollut ongelmaa varastelun suhteen, mutta joka on erittäin nopea oppimaan mistä saa palkkioita (vaikkei sitä yritetä opettaa ja palkkiotkin ovat satunnaisia Nexuun verrattuna)

a

Ohessa bonuksena myös lyhyt videopätkä mökkireissulta. On se hienoa kun kissa tottuu johonkin asiaan pienestä pitäen, eikä se sitten isompana sitä enää millään tavalla jännitä ;)

Kommentit

Nunt sanoi…
Kissoja keittiön tasolla, kissoja keittiön tasolla! *huutaa ja heiluttaa käsiä*

Meidän kiltti pieni mussukkahan ei keittiön tasolle hypi, eikä ainakaan järsi siellä poikki mitään lämpömittarin antureita taikka nuoleskele lautasia, ehei.
Minna sanoi…
Tää ei nyt liity sun blogiin mitenkään. Katsoin sen kirjan nimen niin on Colours & Patterns (Alva Uddin Dagny Dickens). Se on Fifen julkaisu.
Elina V. sanoi…
Kiitos Minna! Ja muille tiedoksi että istuimme Minnan kanssa samalla genetiikan jatkoluennolla viime sunnuntaina. Kyseisessä kirjassa siis on kyse kissojen värien ja kuvioiden periytymisestä....
luolaleijona sanoi…
Oliko antoisa luento? Minunkin on päästävä sinne kyllä vielä joku vuosi! Tällä kertaa olisi vain mennyt takuulla yli hilseen ;)

*Huoh* on ne sukua :D Polgara ja Nexu siis. Meidän pienestä kiltistä Tirppanasta on tulossa pahimman luokan ruokarosvo (no, ei se sentään vielä makkaroita ja ihmisten ruokia varasta, mutta vesilasiin kastaa kyllä nokkansa ja kaikki pöydällä olevat murut nuohoaa vaikka ihminen istuisi vielä ruokailemassa). Meidänkin huushollissa pitäisi tehdä kurinpalautus mallia kissat pois ruokapöydältä, on nimittäin tasan tarkkaan tiedossa että itse ollaan lipsuttu pikkuhiljaa =) "Kun se on niin söpö kun se juo tuosta lasista.."
Elina V. sanoi…
Oli antoisa luento, vaikka muutama asia jäikin vielä epäselväksi. Luin lukion biologian kirjan perinnöllisyysosion 2 kertaa läpi kurssia varten (mulla ei ole lukiossa ollut biologiaa). Kyllä kannatti. Olisin ollut muuten ihan ulkona asioista.
Pirjo sanoi…
Auts! Ahneita kissoja on täälläkin, mutta lähinnä yksi, joka syö kaikki muiden ruuat. Nämä eivät ole vielä yltyneet varastelemaan, kop kop kop, mistä on kyllä aiemmin kokemuksia.

hienosti ovat veneessä!
Virve sanoi…
Nexu on selvä vauhtikatti. Veneily sujuu niin mallikkaasti.

Meillä Sirius, Nemo ja Misse olivat se varasjengi. Yksi harhautti ja muut kävivät pöllimässä muonat. Nyt pummina toimivat vanhempien opettamina Misse ja Aslan. Kun ne kuulema niin anovasti aina pyytävät.

Täytyy sanoa, että monessa asiassa olen tuumannut koirien kanssa, että jos olisitte kissoja niin osaisitte jo. Jämpti ja ruokailu oli pitkään vaikea yhdistelmä, kiitos miehen joka pummille antoi muonaa. Vieläkin se tuottaa työtä. Sama ongelma on meinannut sitten tulla labbiksellekin. Joten mitä me tässä opimme, aluksi täytyy kunnolla kouluttaa mies ennen kuin kannattaa opettaa koirille niitä käytöstapoja..
Lendi sanoi…
ihana muuten tuo viimeinen video :D
Jännä kyllä miten joillekin tuo ruoka on vaan niin liikaa ;) Meillä... siis minulla ei kukaan kissoista ole tottunut ruoan ylenpalttiseen ahmimiseen tai varasteluun. Gaston tosin on kovan luokan rohmu kun saa ruokaa eteensä, mutta ei muuten. On ne kaikki vaan niin erilaisia <3
Elina sanoi…
Meillä on toi sama ongelma nahkapojan kanssa. Syö leivänpäältä juustot, varastaa lautaselta jos ei huomaa, tunkee päänsä sipsipussiin... jne.
Tuota ei olla tajuttu edes kokeilla että jos alkais opettamaan odottamista.
ArualMaria sanoi…
Voi että, mahtavaa nähdä, miten reippaita kissat ovat veneessä! Meidän juniorimme valitettavasti pelkää kaikkea matkustusta ja kuljetuskoppaa niin paljon, että oksentaa ensimmäisen kerran jo ennen kuin saadaan se edes turvavöihin autossa. Lisäksi se on alkanut pruikkia anaalirauhasnestettä boxiin laitettaessa (tapahtunut 2 krt). Pelko ja pahoinvointi ovat vain kasvaneet ajan myötä. :( Pitäisi varmaan aloittaa siedätyshoito ensin boxin kanssa aivan pienin askelin. Vanhempi kissamme puolestaan on niin reipas matkustaja oli sitten kyseessä auto, juna tai bussi. :) Ja molemmat ovat kuitenkin matkustaneet pienestä asti. Taitaa olla luonteissakin eroa.
Elina V. sanoi…
ArualMaria: Onhan kissojen luonteissakin toki eroa. Rohkeuteen vaikuttavat olennaisesti primäärin sosiaalistamiskauden (2-7vko)aikana koetut kokemukset. Tämän lisäksi osa on puhdasta biologiaa eli tietysti myös kissan vanhempien rohkeudella on osansa perimätekijöissä.

Nuorimman kohdalla negatiiviset kokemukset kuitenkin ruokkivat itseään. Sen takia suosittelen vahvasti koppakoulutusta positiivisen palkitsemisen keinoin!