Tuore Champiooni

Meitin pikkusuklaa valmistui ERY-SYDin näyttelyssä CH:ksi. Niille, joille kissanäyttelyt eivät ole tuttuja tiedoksi että tuo on ensimmäinen luokka johon kissa voi "valmistua". Kyseiseen kirjainyhdistelmään nimen edessä tarvitaan kolme sertifikaattia kolmelta eri tuomarilta. Kun arvonimissä mennään ylemmäksi nousee myös tarvittavien sertifikaattien määrä ja jo seuraavassa luokassa pitää vähintään yksi niistä olla ulkomailta.

(kiitos Hanna hienosta kuvasta!!!)

Kehuja rouva sai turkistaan, kuviostaan ja silmistään. Korvien sijainti oli tuomari Michael Edströmin mielestä hyvä, mutta ne saisivat olla suuremmat. Profiilista oli kommentti melkein suora. Luonne oli puhelias mutta kiltti. Itse en ollut Nexun käytöksestä kovinkaan innoissani. Lisää hälykoulutusta tarvitaan ja roppakaupalla. Vaikka tuo tosiaan on kiltti eikä varmasti tee mitään, oli murinaa ja sähinää minun näkökulmastani aivan liikaa. Koko näyttely olikin niin ärsyttävä Nereidan mielestä, ettei se suostunut liikkumaan agilityradallakaan. Lähdin pohtimaan oliko suurin osa ärtymyksestä protestia siitä että rakas kaverikissa Fedja puuttui matkasta.

Parasta antia näyttelyssä oli kuitenkin tavata tuttuja kissoja. Näyttelyyn oli suunniteltu Nexun pentujen sukukokousta, mutta valitettavasti Muska joutui perumaan tulonsa. Paikalla olivat siis molemmat suklaapennut. Niitä ja niiden omistajia oli aivan ihana nähdä! Kummatkin käyttäytyivät todella edukseen ja hurmasivat muitakin kuin minut :)


Benno kurnuttelee tuomarille. Tämä ihana poika on perinyt paljon isänsä hyviä puolia. Jos sillä ei olisi hännässään knikkiä, se olisi aivan täydellinen siitosuros. Nyt se tyytyy olemaan hurrrmaava lemmikki, jota tuomari toivoi kovasti näytille kastraattiluokissa.


Myös MiniMe Vilda kunnostautui tuomarin hurmaamisessa. Se sai oikein kivan arvioinnin ja kävi näyttäytymässä TP-valinnoissa. Sillä on myös kaunis suora profiili ja upea klassinen tabbykuvio kauniilla kontrastilla. Toivottavasti jaksatte naiset tuoda tätä kultamurua näytille muihinkin näyttelyihin. Pienellä harjaantumisella uskon siitä kehittyvän myös varteenotettavan agilitykissan, sen verran luonnollisesti neiti radalla tepsutteli :)

Muita ihania tuttuja olivat Nexun siskopuoli Polgara, jonka seurasta saimme nauttia myös näyttelymatkalla. Neiti on hurmaavan määrätietoinen kun se päättää haluta jotakin. Näyttelyssä siskopuoli kieputti minua tassunsa ympärille puskemalla ja kiehnäämällä päätään kättäni vasten kun kävin sitä häkissä moikkaamassa. Se kunnostautui myös agilityradalla pudoten vain muutaman sekunnin kymmenyksen finaaliporukasta.

Polgaran lisäksi oli ihana nähdä Patea eli Willicon Bela Lugosia. Kyseinen tabbynaamahan oli B-pennuista se soluttautuja, joka kovin koitti tunkea Nexun pentueen lisäosaksi :) Kaunis poika Pate oli edelleen ja mielikseni se näytti rentoutuvan agilitypöydällä paremmin kuin tuomarinpöydällä.

Muitakin tuttuja näyttelyssä oli mukava määrä ja aika tuntui kuluvankin kuin siivillä. Päivän lopuksi olin väsynyt mutta oikein onnellinen. Loppuun vielä kuvitukseksi sukupotretti, jossa esillä vasemmalta oikealle: Willicon Primavera Verde (eli Nexun tyttö) Willicon Autunno Dolce (eli Nexun poika), CH Skazki Nereida (Nexu) ja Skazki Polgara (Nexun puolisisko).


Lisää näyttelykuvia löytyy täältä

Kommentit

Hienoja kuvia kansiossasi mutta se kuva IMG_0797 ei ole Ice-Olive's kasvatti ainakaan minusta.

Onnea Champion tittelista Nexulle
Unknown sanoi…
Onnea onnea! Ja nyt sitten kohti uusia haasteita. ;D

Näyttelyn kuvasaalis on upea <3
Elina V. sanoi…
Kissan nimi on korjattu...en ollut löytävinäni tuloksista muita OSH kissoja, joilla olisi tuo 03 merkintä, mutta löytyihän se toinenkin viimein ;)
luolaleijona sanoi…
(Luulin jo kommentoineeni tänne aiemmin :S ) - ONNEA Nereidalle CH:sta! Ihanan ylväs ja määrätietoinen katse rouvalla tuossa ylimmässä kuvassa, ei tainnut Nexulla olla pienintäkään epäilystä että se titteli sieltä tulee ;)

Jokseenkin osuvasti sanottu, että Polgara on 'hurmaavan määrätietoinen halutessaan jotain' :D