Mieluisa hoitokissa

Vildan omistajien lähdettyä Ruotsinreissulle, neitokainen tuli meille hoitoon loman ajaksi. Vilda on siis Nexun ja Pekon tytär suklaakissamme ensimmäisestä pentueesta.

Omistajiensa läsnäollessa Vilda tutki tarkasti ja rohkeasti hoitopaikkansa. Silmätulehduksen vuoksi se joutuu olemaan eristyksissä ainakin ensi sunnuntaihin asti. Ensimmäinen päivä meni ihmetellessä ja pentusuklaa vaikutti varautuneelta meitä ja hoitopaikkaansa kohtaan.

Illalla neiti kuitenkin teki ensimmäisiä kunnollisia lähestymisyrityksiään haistellen meitä useasti ja testaillen hoitopaikan leikkikaluja.

Oma pesä oli tehokkaassa unikäytössä.

Seuraavana aamuna oli jo ihan eri ääni kellossa, kun pieni innostui leikkimään ja parveili jo muutenkin ympärillämme. Tänään on alakerrassa todistettu myös ensimmäiset kunnon rallijuoksut.

On todella mielenkiintoista vertailla tätä pikkuista äitiinsä. Se on ulkoisesti kuin emonsa kopio (häntä vaan on karvattomampi). Muutenkin MiniMe:n käytöksessä on todella paljon samaa kuin emolla. Se on tosi hellyydenkipeä ja ahne :) Lisäksi neiti näyttää olevan yhtä innostunut noutamisesta kuin emonsa. Hyvin mielenkiinnolla testasin jo tänään neidin reagointia keppiin koskemiseen. Hienosti meni! Kotona ei kissan kanssa ole kuulemma paljoa harjoiteltu. Nyt kyllä kehoitan harjoittelemaan. Tämä kissa on aikas hyvä tässä :)Ohessa Linkki videoon



Kaikki aika ei toki ole mennyt vaan pennun kanssa oleiluun. Omat kissat osaavat onneksi vaatia huomionsa :) Nexun kanssa käytiin eläinkauppavierailulla osana sen hälykoulutusta. Nyt rouva oli kaupassa melko reipas. Edellinen vierailu (pari viikkoa sitten) sen sijaan pelotti hurjasti. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa myös samassa tilassa ollut koira. Loppuun kuva eläinkaupasta palanneesta Nexusta, jonka valjaat sopivat kauniisti kukkaistutuksemme väriin :)



Kommentit

Unknown sanoi…
Ihana kuva Nexusta ja voi tuota Vilda-murusta kun onkin suloinen tapaus. <3 Terkkuja isolle ja pienelle suklaalle. Toivottavasti tuo harmillinen silmätulehdus talttuu pian.