Vauhdin huumaa


Taas on yksi agitreenikerta takana. Pitää sanoa että hauskaa oli, ainakin minulla :) Meillä kävi siis treeneissä kolme kaverikissaa: Pietari, Raichu ja Aslan. Näiden lisäksi treenasin lyhyesti Nexua vieraiden kissojen hälinän ja hajujen keskellä.

Raichu aloitti treeninsä helpolla harjoituksella, jossa testattiin palkkioiden kelpaaminen. Tämä onkin oikein hyvä tapa aloittaa harjoitus vieraassa paikassa. Raichu teki useaan kertaan myös itse esteitä tosi hienosti. Hyvä Hanna ja Raichu! Kyllä me tuosta vielä aito agikissa leivotaan.

Pieta oli täyttänyt itsensä samana aamuna veljensä ruualla, eikä siksi ehkä ollut suurimmassa kinkun himossa. Se suoritti silti hienosti esteitä, mutta kiinnostui myös muista asioista huoneessa. Ei huolta, löysimme Pietalle sopivamman palkkion. Palkkio itse ei tosin ollut asiasta kanssamme ihan samaa mieltä. Pieta nimittäin on jostain syystä sitä mieltä että Fedja on kertakaikkiaan ihana. Asetimme siis Fedjan sylissä radan toiseen päähän ja Pieta syöksyi radan läpi ;D

Näen nämä yhteistreenit oikein hedelmällisiksi kaikille osallistujille. On loistavaa harjoitusta kissoille joutua treenaamaan välillä vieraammassa ympäristössä. Ja ennen kaikkea on ihana päästä näkemään muita kissoja treenaamassa. Aslan suoritti harjoituksissa esteitäkin, mutta selvästi sen bravuuri oli high five -temppu.

Raichu keskittyi lopuksi hurmaamaan kuvaajaa :)

Pitää vielä erikseen mainita Nexun treeneistä että se suoriutui niistä kerrassaan loistavasti. Pientä murinaa ja sähinää saivat osakseen röyhkeät vieraat kissat, jotka olivat uskaltaneet tulla Nexun omaan koulutushuoneeseen. Kun huomio ohjattiin agilityradalle, unohti pieni salamamme kuitenkin muut kissat ja suoritti innoissaan rataa :) Itse luulin että se sai kulutettua kaiken energiansa noissa treeneissä, mutta vielä mitä: Nexu ja Fedja vaativat kuorossa itselleen pidennetyn treenihetken vieraiden poistuttua.

Loput kuvat treeneistä löytyvät kuvakansiosta

Kommentit

luolaleijona sanoi…
Oli kyllä erittäin onnistuneet ja mukavat treenit :) Kiva kun kaikki kissat tekivät esteitä tällä kertaa eikä ketään häirinnyt muiden kissojen hajut (tai läsnäolo sinne asti edistyneillä ;) ) liikaa.

Hauskoja nuo ottamasi valokuvat! Varsinkin tuo Aslanin high five, taisi poitsulla olla jo palkkio mielessä ;)

Meidänkin pojilla riitti ihme kyllä virtaa vielä kotona, sitä purettiin riehumalla huiskan kanssa. Loppuilta onkin nukuttu sitten tyytyväisenä kainalossa.
Elina V. sanoi…
Nuo meidän tunnit ovat kyllä vähemmän ohjaavia ja enemmän observoivia. Toki välillä sitä ei osaa pitää suutaan kiinni...
luolaleijona sanoi…
Kissojen kanssa lienee hankala mitään "opetussuunitelmaa" tehdä kun toisina päivänä vieraassa paikassa ei huvita tehdä mitään temppuiluun liittyvää ja toisena taas mennään hienosti esteitä ja edistytään =) Mutta kaikki neuvot ja vinkit ovat kyllä olleet ihan mahtavia, kiitos siitä Elina! Muiden kissojen temppuilua katsomallakin on oppinut paljon.
Jonna sanoi…
Kiitos viimeisestä myös meiltä. Meillä jäisi agilityn treenaaminen kokonaan tekemättä ilman näitä tuokioita, joten olen Elinalle tuplasti kiitollinen.

Mukavaa kevättä kaikille estehirmuille.

T. Jonna & Pieta