Agitreenejä, kissanpäiviä ja muuta mukavaa

Viime viikonloppu kului pitkälti kissaharrastuksen parissa. Perjantaina aloitin esteiden rakennus ja maalausprojektin. Tarkoituksenani oli jo pidempään ollut rakentaa tukevammat esteet kisakäyttöön ja koska olin luvannut esteitä lainaksi sunnuntaille, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Uusia esteitä syntyi kaksi: hyppyeste ja alituseste. Lisäksi maalailin vanhoista esteistä muutamaa kulunutta paikkaa ja päivitin setin yhteensopivaksi. Tulevaisuus näyttää jäävätkö nämä kaksi uutta estettä omikseni vai luovutanko ne Agilitykissat ry:lle kulukorvausta vastaan. Periaatteessa ideani oli rakentaa ne yhdistykselle, koska Turussa ei yhdistyksen kisaesteitä ole ollut kuin kaksi.


Kuvassa reipas muru, Pietari (ystäväni Jonnan kissa) testailee uutta kuvauspohjaa.

Lauantaina meillä vieraili muutamia kissan koulutuksesta kiinnostuneita ihmisiä. Treenasimme, kuvasimme ja juttelimme eli vietimme toisinsanoen laatuaikaa yhdessä :) osa teistä on jo saattanutkin lukea tapahtumasta Luolaleijonan klaanin blogista (jossa tuoreissa kuvissa näkyy muuten osa uusista esteistä) tai Balineesiprinssin blogista . Minulla ainakin oli lauantaina oikein mukavaa. Niin kuulemani mukaan muillakin, joten jatkanemme näitä yhteistreenejä myös jatkossa noin kerran kuukaudessa :)

Koulutuskuvissa esiintyvät Aslan ja Raichu. Nämä minun koulutuskuvani eivät ole mitään erityisen hyviä kun keskityin videokuvaamiseen, muiden räpsytellessä salamanvaloa ;)




Ohessa lyhyt tiivistelmä treeneistä. Huomatkaa että jännittävä uusi tila on kissoille suuri kriteeri. Kotona treenaus siis sujuu näillä nopeammin (paitsi Pietalla, joka on kuin kotonaan vieraissa tiloissa).

Sunnuntaina olimme Fedjan kanssa Turokin kissanpäivillä. Hieno tapahtuma, jossa oli rento, mukava ilmapiiri. Fedja otti myös koko päivän todella lunkisti, vaikka minä vietinkin suuren osan päivästä pöytiä desinfioimassa. Tuo työtehtävä oli sinänsä ihan mielenkiintoinen että pääsin katsomaan hyvin läheltä monenlaisia kissoja ja kuulemaan niiden esittelyt aitiopaikalta. Ainoa kuva tapahtumasta on Aslanista, häkkinaapuristamme ja Luolaleijonan klaanin jäsenestä

Kommentit

Saana sanoi…
Ihana kun teillä on siellä ihan kokonainen porukka koulutuspäivää ollut viettämässä yhdessä - kuulostaa vallan mukavalta lauantaipäivän puuhalta :)
Lendi sanoi…
Tuo on kyllä hienoa kun saatte porukalla treenata :) Olenkin jo useasti uhannut muuttoa Turkuun :D
luolaleijona sanoi…
On kyllä kivaa kun saa porukassa touhuta kissojen kanssa. Vertaistukea ;) Siitä puhumattakaan, että noista tilanteista vielä oppii kaikennäköistä (vähintäänkin ihminen, välillä jopa kissatkin). Kiitos taas Elina ^^)
luolaleijona sanoi…
Oi, tuo video meni minulta ihan ohi ensin! =) Tosi kiva pätkä, luulisin että kertoo enemmän kuin tuhat sanaa meidän agitreeneistä ;)