Ihania vaaveja katsomassa ja Turun näyttelysunnuntai

Lauantaina vieraili Nexun kasvattaja Satu meillä ja yhdessä kävimme katsomassa Piikkiössä Skazki kissalan tuoreinta pentuetta. Ihania pieniä hurmureita ja voi miten hentoja. Kuvia näistä vaaveista tulee varmasti enemmän esille Sadun blogiin, mutta pakko julkaista täällä kuva pentueen simskusta, joka hallitsee loistavasti poseeraamisen jalon taidon reilun 2 viikon iässä :)


Kotinäyttelyssä vietimme tällä kertaa vain yhden päivän. Mukana oli Fedja ja itse päivystin puolet päivästä agilitypöydän takana. Fedja oli kotikissaluokassa hienosti kolmas ja käyttäytyi näyttelyssä todella kauniisti ja rauhallisesti. Minun makuuni tietysti liiankin rauhallisesti kun rauhallisuus ja agilityrata eivät välttämättä ole paras yhdistelmä ;) Jos Hanna kuvat Fedjasta onnistuivat niin pistä tulemaan s-postissa. Ihana kun joku kuvaa välillä meidän möllykkää, kun omista kissoista noita näyttelykuvia on jostain kumman syystä tosi vähän ;)

Agilityradalla nähtiin sitten monia muita hienoja suorituksia. Alkuerissä oli kiitettävästi kilpailijoita ja karsinta finaaliin oli tällä kertaa melko tiukka. Yli minuutin alkueräajoilla ei ollut finaaliin tulemista. Kun finaalissa vielä moni kissa paransi aikaansa, päästiin tulokseen, jossa neljän parhaan ero oli sekunttien ja sadasosien peliä. Kisan kolme parasta olivat kaksi abessiinialaista ja somali ja yllätys ei ollut että kahden nopeimman vauhtihirmun sukupuussa oli joitakin samankaltaisuuksia. 1. oli Link Lindiwe "Mini" ajalla 6.40sek, 2. Kharn-ka Ofelia "Ofelia" ajalla 10,07sek, 3. sijalle itsensä juoksi Lamadegaan Cullan Nuppu "Nuppu" ajalla 11,42sek. Kolmannen ja neljännen sijan ero oli muuten 2 sekunnin kymmenesosaa, eli neljäntenä tsempparina pinkoi curli Trollin Hanno "Hanno" ajalla 11,81. Kun näiden neljän lisäksi oli finaalissa kaksi muutakin alle 20 sekunnin aikaa, voin vain todeta että kova oli tämänkertainen kilpailu.

Kommentit

Eve sanoi…
Aivan mieltsin upee tuo pempu! <3

Kovia aikoja agikissoilla, on siinä jotain mihin pyrkiä. Kun nyt ensteks saataisiin ne esteet kotiin. Toiskohan pukki?
Eve sanoi…
Fedjan sijoituksesta onnittelut ja ahnirohmu-Nexulle suukkoja ja rapsuja. :)
Lendi sanoi…
Onnittelut :)

Vauvat on aina aivan yli- ihania, oli sitten kyse mistä karvavauvoista vaan!
Maria sanoi…
Kovasti terkkuja kisuillesi! Hienosti Fedja pärjäsi, on hyvä, että hän käyttäytyy rauhallisesti, eikös näin pidä ollakin! Ihana pentu, hyvin poseeraa!