Rengashyppyjä ja itsenäistä aktivointia

Ensin bonuksena video renkaan läpi hyppäämisestä. Eli Nexun harjoituksista renkaan kanssa siltä varalta, ettei kissa sunnuntaina toimi (ainakin joku on nyt nähnyt että kyllä se kotona osaa).



Nexu lopettelee vähitellen juoksuaan (onneksi!!!). Näin olen päätellyt siitä että huutelu on hyvin satunnaista (lähes olematonta) ja neidille kelpaa ruoka ja koulutus. Kun tylsä emäntä makaa flunssaisena sohvalla, on pikkukissa aktivoinut itsensä noutamalla pientä karvahiirtä. Tämä tietysti sopii minulle hyvin, sillä itse en jaksaisi kissaa nyt aktivoida.

Fedja sen sijaan aktivoi itseään tutustumalla purkka-automaatin toimintaan (vastoin kaikkia koulutusperiaatteitani)yksin. Automaatin olen täyttänyt pyöreillä kissannameilla ja se on jo jonkin aikaa kiinnostanut kissoja hyllyllä. Hillitäkseni pojan enefgiaa ja jotta saisin maata rauhassa, nostin koneen esiin ja nyt Fedja täpittää sen vieressä hakaten konetta vuorotellen kummallakin tassullaan. Myös kantta on yritetty purra rikki. Itse makaan sohvalla ja heittelen Fedjalle nameja kun sen tassut osuvat vekottimen kahvalle. Päätin antaa pojan leikkiä koneella ja korjata mahdolliset vahingot myöhemmin ;) Tietysti se sai myös siskonsa innostettua samaan touhuun ja nyt näyttää siltä kuin nuo kaksi pitäisivät vahtivuoroja namikoneella :) Kuvia tästä luvassa sitten kun kuvaaja jaksaa flunssaltaan kuvata.

Kommentit

luolaleijona sanoi…
Onpa hieno rengas, tekee videosta hyvin havainnollisen :) Selvitin muuten itselleni vihdoinkin (rautalangasta vääntäen) että mikä sukulainen Nexu oikein on Aslanille - serkkutyttöhän se :D Sama mummi löytyy molemmilta. Paranemisia emännälle!
Eve sanoi…
Kiva temppu ja voin hyvin kuvitella Fedjun ja Ronjan purkka-automaattia täppäämässä. :)

Parantumisia ja kuulemisiin. Kauhea innostus Nexun pennuista jo päällä. Saapa nähdä, onko Kookos kantava.
Elina V. sanoi…
Nexukin löysi oman sairaanhoitajan roolinsa. Lämpöpatteri :D
Satu sanoi…
Hieno temppukissa jälleen kerran. Näen myös sieluni silmin ne purkka-automaatin täppääjät :-D