Agihuumaa


Ohessa kotikuva agilitystä, koska kamera oli ihan turhaan mukanani näyttelyssä. Ne kymmenen kuvaa, jotka sain ovat täysin julkaisukelvottomia.

Mutta siis...Sunnuntaina olimme Nexun ja kaverikissa Fedjan kanssa Rurokin näyttelyssä. Itse olin myös järjestämässä agi-kisaa ja Sagik ry:n syyskokouksessa. Päivä oli mukava, mutta hieman liiankin kiireinen. En edes ehtinyt syömään eväitäni. Kun vihdoin pääsin kotiin, olin ihan rättiväsynyt. Seuraavana päivänä töissäkin jalat meinasivat pettää alta.

Mutta kyllä silti kannatti. Nexu sai arvioinnissa EX1 ja tuomari piti kovasti hänestä. Käytöskin oli hyvä. Neiti oli selvästi rennompi, kuin edellisessä näyttelyssä. En sitten tiedä minkä kaiken ansiota se oli. Mukana oli nyt kaverikissa, häkkipaikka oli rauhallinen, tuomarinpöytiä vain yksi jne. Fedja oli kotikissoista 4. (kuten kaikki tuomarin mielestä nuoret kissat). Arvosteluseteli oli silti mukavaa luettavaa ja erityisen mielissäni olin pojan hienosta käytöksestä.

Agipöydällä oli kova vilinä. Alkukarsintojen ja vapaan harjoittelun aikana emme ehtineet edes hengähtää, kun ihmisiä oli jatkuvasti jonossa. Hyvä kuitenkin niin, mukavaa että agility kiinnostaa. Tietysti itselle oli vain vaikea tilanne, kun yritti samalla seurata omien kissojen arviointien aikataulua ja samalla olla kisapaikalla. Onneksi meitä oli paikalla kolme, suuri kiitos Johannalle ja miehellesi!

Erityisen ylpeä olin kuitenkin Nexuttimesta, joka pienen alkuhaparoinnin jälkeen reipastui agiradalla ja ylsi viimeisenä kissana finaaliin (Viimeisen finalistin aika alkukarsinnoissa 13 sek, joten ei mitään ihan huonoja aikoja ;) Finaalissa reipas kisu sitten paineli ihan kivalla vauhdilla muut esteet ja jäi vaanimaan viimeisen esteen kohdalle. Tosi hienosti siis kuitenkin ensikertalaiselta. Finaalin sijoitus meillä 5. ja aikana n. 30sek. Hyvä Nexu!

Kommentit

Unknown sanoi…
Hieno aloitus agilitykisoissa, onnittelut! Myös missikisoissa hienosti. Nexu on monipuolisesti ihana <3.
Menina sanoi…
Ai miten hienoa luettavaa, onneksi olkoon!! Mutta mammankin täytyy muistaa syödä, että ei kutistu olemattomiin :(
luolaleijona sanoi…
Oi miten hieno kuva Nexusta! Ihana, kannatti suurentaa ;) Tuossa tytössä on kyllä jotain niin kovin tutun oloista että ihan hassua.

Onnea EX1:stä ja finaalipaikasta!

Harmi kun meillä on jäänyt tuo agility täysin kokeilematta, mitä nyt pari kertaa kotona. Se kuulostaa aika hauskalta jos vain saisi aikaiseksi :D
Satu sanoi…
Näyttely tosiaan meni kuin siivillä :-) Mutta nähdään sunnuntaina Pirokissa, toivottavasti siellä ehditään muutama sana enemmän vaihtaakin. Minä tosin menin ja ilmoittauduin assariksi, etten taintuisi tylsyyteen kun olen ilmoittanut vain yhden kissan.
Lendi sanoi…
Jee, hyvä Nexu! Onneksi olkoon vaan hienosta menestyksestä!