Sairas karhunpoika ja pikku sairaanhoitajat


Suuri huoli on kohdannut kotimme. Fedja on apaattinen. Huomasin pojun oudon käytöksen perjantaina kun illalla tulin konsertista kotiin ja minua tervehtimään juoksi vain kaksi kissaa. Nexu ja Ronja juoksivat (sulassa sovussa) tervehtimään ja huutelin Fedjaa. Kun kissaa ei näkynyt lähdin katsomaan yläkertaan, jossa se makasi surkeana kevythäkin päällä. Poju nosti päätään ja siristeli minulle silmiään, muttei tehnyt elettäkään liikkuakseen.

Kävin antamassa ruokaa neideille ja huutelin syöppöä mukaan. Todellinen huoli kohtasi minut kun Fedja ei tullut alas edes ruuan perässä. Vein sille ylös ruokaa, mutta edelleen kissa kieltäytyi syömästä. Yritin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, josta neljännessä vastaajaviestissä (oli muuten melkoinen soittorinki) painotettiin että VAIN hengenhädässä saa soittaa. Kello oli toki aika paljon. Kun Fedja vielä kömpi viereeni, päätin että sama kai se on kahdeltatoista vai kahdelta yöllä. odotin ja seurasin siis tilannetta. Tietysti tilannetta vaikeutti se, etten tiedä oliko kissa käynyt vessassa vai ei eilen illalla kun kaksi muuta karvakuonoa sekoitti tilanteen seuraamista.

Tänään apaattinen olemus on jatkunut ja yhteisymmärryksessä päivystävän eläinlääkäriaseman kanssa sovimme että koska kissa on kuitenkin syönyt kahteen otteeseen, hieman virkistynyt ja ruoka on pysynyt sisällä, seuraamme tilannetta vielä tämän päivän. Vessassa Fedja ei kuitenkaan ole tänään käynyt, eli jos ihmeitä ei tapahdu käymme huomenna päivystävällä eläinlääkäriasemalla tarkastamassa tilannetta.

Ronja ja Nexu ovat olleet kieltämättä hiukan hämillään tilanteesta. Nexu kävi ensin useaan otteeseen aamulla haastamassa Fedjaa leikkiin ja kun Fedja vaan makoili juoksi pikkukisu yksinään ympyrää ja sai melkein Ronjan innostettua leikkiin. Myöhemmin Ronja ja Nexu ovat käyneet vuorotellen haistelemassa Fedjaa, Ronja on puhdistanut sen korvia ja Nexu jopa tunki sen viereen nukkumaan hetkeksi.

Talo tuntuu kumman hiljaiselta kun vain yksi energiapakkaus sählää. Ei tuo Fedjan uni onneksi ole mitenkään kivuliaalta näyttänyt. Jos kissaa ei tuntisi, voisi luulla että se nyt vaan on tuollainen huippurauhallinen kokopäivän torkkuja. Toivottavasti huomenna asia jotenkin selviää.

Kommentit

Unknown sanoi…
Paranemista söpölle Fedja-pojalle. <3
Satu sanoi…
Toivotaan ettei ole mitään vakavaa!
Elina V. sanoi…
Paranemaan päin on eli todennäköisesti vaan itsepäinen karvapallo....