Kissat on kissoja


Takana toinen viikonloppu kameran "toisella puolen". Hienosti sujui edelleen, joskin Fedja oli lauantaina sitä mieltä että tänään ei tehdä mitään. Tai tekihän poika jotain, kiltti kun on, mutta niin veltosti ettei niitä voi missään käyttää... Sunnuntaina onneksi oli toinen ääni kellossa. Tämä vaan muistutti siitä että kissat on tosiaan kissoja, niillä on oma tahto.

Ronja sen sijaan oli todennäköisesti tottunut Janiin viime viikonloppuna ja tuli siksi ihan kiitettävästi esiintymään kameralle. Se piti jopa sulkea välillä muualle muiden kuvausten aikana, ettei tunkenut kameran eteen.

Nexu oli oma itsensä, eli kova häärääminen koko ajan mun ympärillä. Sai se kuitenkin kivasti myös tehtyä temppuja. En ole eläissäni ollut tekemisissä näin oppimiskykyisen ja ruokamotivoituneen kissan kanssa. Nexu seisoisi varmaan vaikka päällään, kunhan saa huomiota ja ruokaa. Sen kanssa hypittiin ex tempore renkaan läpi (jota ei siis oltu opeteltu). Neiti painatteli hyppien jo ensimmäisen harjoituksen aikana. Janille vaan naureskelin että niin tämähän olisi normaalisti ehkä joku kuudennen harjoituskerran suoritus, jos silloinkaan.

Harmi ettei kuvissa oo äänitehosteita mukana. Pitänee kuvata teille videolla jotain meidän kummankin neidin temppuja. Kumpikin nimittäin pitää koulutuksen aikana jatkuvaa kehruukonserttia :) Ronjan suosikki on vilkutustemppu. Se aloittaa kehräämisen jo kyseisen merkin nähtyään ja tarjoaa tuota samaa vilkutusta aina jos ei ymmärrä mitä siltä toivotaan. Nexu sen sijaan aloittaa kehräämisen aina kun se saa ruokaa tai silitystä :)

Niin ja saatiinhan Nexusta jokunen ulkokuvakin tällä kertaa. Ohessa vanhat omat otokseni, jossa harjoitellaan ulkona kosketuskepin käyttöä. Nexu oli aluksi sitä mieltä että keppi pitää syödä. Nykyisin se osaa keskittyä siihen koskemiseen ja syö sen sijaan kaiken muun mahdollisen ;)

Kommentit

Satu sanoi…
Nexussa on hyvin paljon Laraa. Laran lempinimi on Hotko, se myös tekee mitä vaan ruuan perässä :-)
Elina V. sanoi…
Kiva kuulla että emoonsa tulee :) Haasteena voisin Satu sulle heittää että kokeilepa Agilitya näyttelyn yhteydessä. Veikkaisin että näillä geeneillä mennään lujaa (ruuan perässä tai ilman).
Greta sanoi…
Voi siskolikkaa ja sen vaaleanpunaista pantaa <3
Elina V. sanoi…
Hei, onko teilläkin blogi...? pistäpäs linkiksi. Olis kiva kurkkailla Noelin kuulumisia täällä :) Minkäs värinen panta hällä on?
Orifame Senja sanoi…
Kosketuskepilläkö treenaatte? ois kiva nähdä treenejänne!
Elina V. sanoi…
kepillä ja ilman. Lähinnä nyt oon käyttänyt keppiä ja vaiheittain opettelua. Pitää kuvata joku meidän harjoitushetki, kunhan tuo loma alkaa (4 päivää enää töitä :) )