Pihan tärkein rakennus

 Onni on oma kissatarha. Tarha on rakennettu jo viime vuonna, mutta sen todelliset hyödyt on huomattu täysin tänä kesänä. 2,5 ja 5-vuotiaiden lasten kanssa meno on usein vauhdikasta ja ovien kiinni laittamisesta saa muistutella jatkuvasti. Kun kisuilla on oma ulkoiluhuone, eivät ne istu passissa oven edessä odottamassa, koska pääsisivät livahtamaan ulos.
Erittäin hyödylliseksi on huomattu myös tarhan sijoittaminen kiinni taloon ja ikkunaseinälle. Kellarin pienestä ikkunasta kissoilla on suora pääsy tarhaan ja sieltä jälleen taloon sisälle. Tarhan reunoille on rakennettu moneen tasoon lautahyllyjä, jotta ikkunan kohdalla ei ole pakko kohdata vastaantulevaa kaveria ja jotta tarhan neliöt on saatu maksimikäyttöön. Erityisen suosiossa ovat kuitenkin tarhassa risteilevät puunrungot. Pihan tärkein rakennus, ainakin oman mielenrauhani suhteen.
Lisäideana olen toteuttamassa välioveen molemmille puolille kuvan, jossa muistutetaan lapsia oven kiinni pistämisestä. Katsotaan miten tuo idea toimii ;)

Kommentit