Tee se itse - kissanvessa
Ronja on itsepintaisesti jatkanut lastenhuoneen merkkailua. Oletan tämän olevan edelleen reviirikäytöstä. Reviiri kissoilla on täysin vaihtunut vuosi sitten keväällä. Vanhat omantuoksuiset pedit ja kiipeilypuut on onneksi löydetty hyvin käyttöön. Hiekkiksiakin käytetään tehokkaasti. Silti tytön sänky ja erityisesti sen yksi kulma oli Ronjan mielestä paras pissauspaikka. Osittain oletan Ronjan merkkaavan huonetta, koska muut kissat eivät siellä niin paljon viihdy. Ronja on selkeästi muutenkin kissoista lasten kanssa kaikkein läheisin. Nexu sietää lapsia ja nauttii yhteisistä leikeistä, mutta Ronja haluaisi mieluusti nukkuakin samassa sängyssä tytön kanssa - ongelmana vain on tuo merkkailu.
Koska huoneeseen ei haluttu sijoittaa hiekkalaatikkoa (lastenhuone!) suljettiin huoneen ovi tilapäisesti. Oven eteen sijoitettiin yksi hiekkalaatikko lisää. Huoneen oven edessä tila on kapea ja siksi siihen tarvittiin mahdollisimman kapea hiekkalaatikko, joka kuitenkin olisi riittävän suuri myös Fedjan isokokoisena kissana käyttää. Ihailin netistä Modcatia ja sen toimintaperiaate tuntui hyvältä. Hinta vaan oli aika suolainen hoitovapaan tuilla olevalle. Ongelmaa lisäsi se ettei tuotetta ollut saatavana Suomessa (tai ainakaan nettikauppojen sivuilta en sitä löytänyt). Zooplussalla oli myytävänä yksi vastaava malli, joka ei mielestäni ollut kovin esteettinen. Lisäksi pohdin mahtavatko kissat innostua tämän käytöstä, kun toimintaperiaate on hieman eri kuin perinteisissä malleissa.
Niinpä lähdin itse pohtimaan miten vastaavan vessan voisi toteuttaa. Yksi matka Ikeaan. Mukaan sieltä iso muovinen kukkaruukku ja puuritilä. Kotona sahasin puuritilään aukon ja hioin sen reunat. Ritilän alla on kumiliuku-esteet ja koska se on meillä sijoitettuna nurkkaan, on kansi pysynyt ilman ruuveja paikallaan. Noin kuukauden käytön jälkeen vessa vaikuttaa toimivalta ja sitä todella käytetään! Katsotaan miltä ruukun pohja näyttää kun tulee ensimmäinen hiekanvaihtoaika. Hintaa kokonaisuudelle tuli n. 25€ (ritilä oli alennuksessa).

Kommentit
Kuva puuttui alunperin, koska en saanut sitä liitettyä puhelimen muistista, jolla tekstin muutoin kirjoitin. Onko joku onnistunut liittämään nokia lumian muistista kuvia bloggeriin?
Muutoin uuritilä ajaa hyvin saman asian, kuin modcatin reiällinen muovikansi. Eli osa tassuissa kulkeutuvasta hiekasta tippuu raoista takaisin.