Lemmikki-lehti esittää: hyötytemppuja kissalle


Meillä oli kunnia olla Lemmikki-lehden haastateltavina. Juttu kertoo kissan hyötytaitokoulutuksesta ja ilmestyi nyt helmikuun alussa. Juttua varten kotonamme kävi haastattelija Heidi Ylitalo ja kuvaaja Suvi Elo. Tarkoitus oli saada kansikuva Ronjasta ja kuvia hyötytemppuihin muista kissoista. Nexu kuitenkin päätti toisin. Se hyppi aina tilaisuuden tullen kameran eteen ja esitti kaikki temppunsa. Lopulta Suvi totesi, että ehkä Nexustakin voisi ottaa pari kuvaa vaihtoehdoksi. Niinhän siinä sitten kävi että Nexu päätyi lehden kanteen.


Välillä mieleeni muistui kuinka monimutkaista kissojen temppujen kuvaaminen onkaan. Sen lisäksi, että kuvaaja ja kaikki kameratarvikkeet, lisävalot, taustakangas yms. aiheuttavat kissoissa hämmennystä, myös kuvaajalla on omat ohjeensa siitä missä ja miten kissaa ohjaavan henkilön tulee olla. Tämä on tietysti luonnollista. Kuviin halutaan tietysti ensisijassa kissa, eikä esimerkiksi kouluttajan selkää. Joskus se mikä tehdessä tuntuu luonnottomalta, näyttää kuvassa luonnolliselta. Kun kuvataan kissojen kotona kaikki tämä häiriö on vielä kohtuullista kissan näkökulmasta, mutta usein vieraissa paikoissa vastaavat häiriöt ovat kissalle liikaa.



Mielenkiintoista oli huomata että hyvin olkapäällä viihtyvät kissat eivät kuvaushetkellä jostain syystä olleetkaan niin innokkaita oleilemaan olkapäällä. En tiedä vaikuttiko tähän vieraiden ihmisten läsnäolo, lähellä olevat kuvaustarvikkeet, kamera tai se että kissat alkoivat olla jo aika täynnä nameja (nämä olivat viimeisiä kuvia). Joka tapauksessa kolmikko (myös ronjasta otettiin kuvia, vaikka ne eivät lehteen päätyneetkään) jaksoi todella hyvin malleina. Lehdessä esitettyjen hyötytemppujen (kosketusalusta, olkapäälle meno ja luoksetulo) lisäksi nimittäin kuvattiin muutama muukin temppuvaihtoehto. Käytännössä kissat työskentelivät vuorotellen, lyhyillä tauoilla yhteensä 2 tunnin ajan. Pitää myöntää etten olisi uskonut niiden jaksavan niin pitkään.

Kaikkien kuvien © Suvi Elo (jutun kuvaaja).

Sellainen kommentti pitää vielä mainita Lemmikki-lehteen liittyen, että olen vaikuttunut sen uudesta linjauksesta juttujen suhteen. Luettuani tammikuun ja helmikuun numerot on ollut ilo huomata että lehdestä löytyy nykyään myös ihan aikuislukijaa kiinnostavia eläinaiheisia juttuja.

Kommentit

Voi Nexu, mokoma linssilude :D Täytyykin ostaa kyseinen numero..
Sointu sanoi…
Kiitos vinkistä, pitää ostaa numero.Olen tosiaan ollut siinä käsityksessä että aikuislukijaa lehti ei oikein huomioi, mutta kissajuttujen takia täytyy ilman antaa lehdelle mahdollisuus ;)
Sointu sanoi…
Kiitos vinkistä, pitää ostaa numero.Olen tosiaan ollut siinä käsityksessä että aikuislukijaa lehti ei oikein huomioi, mutta kissajuttujen takia täytyy ilman antaa lehdelle mahdollisuus ;)
Pirjo sanoi…
Hienoja kuvia!Kissat osaavat aina hämmästyttää...