Bussimatkailua ja kissasarjakuva

Kuten kissat kerällä blogin kirjoittaja, myös minä tutustuin uuden kissasarjakuvan maailmaan. Chi-kissasta kertovaa mangasarjakuvaa on ilmestynyt Suomessa ainakin kaksi osaa. Konami Kanatan kirjoittaman sarjakuvan päähenkilö on pieni kissanpentu Chi, joka ensimmäisessä osassa eksyy synnyinkodistaan ja löytää itselleen uuden perheen. Sarjakuvan ensimmäinen osa keskittyy pitkälti koti-ikävään ja toinen osa kissanpennun elämän hauskoihin hetkiin uudessa kodissa. Sarjakuva poikkeaa suomalaisista versioista siinä, että sitä luetaan kirjoitusmaan mukaisesti vasemmalta oikealle, "takakannesta etukanteen". Lukujärjestys tekee lukemisesta hieman raskaan ja ainakin allekirjoittaneelle alkuun pääseminen tuotti sen vuoksi vaikeuksia. Itse aihe on kuitenkin tervetullut lisä sarjakuvamaailmaan ja ajoittain kirjoittaja on hienosti saanut mukaan hyvin kissamaisia ajatuskulkuja. Itse pidin pidin 2 osasta enemmän, ehkä siksi että lukemisjärjestys oli siihen mennessä jo hieman rutinoitunut. Kissanpentu on hahmona hauska, liioiteltu tietysti mangamaiseen tyyliin ja ajoittain melko sympaattinenkin. Ehkä jossain vaiheessa jaksan kurkata sarjakuvasta jonkun uudenkin version, mutta tuskin minusta kestotilaajaa tulee ainakaan lukemani perusteella. Kissarakkaille oppilaille voisin tästä kyllä vinkata. Heistä muutama saattaisi innostuakin.

Pihalleni ilmestyi tällainen uusi kätevä, mullalla täytetty pissapaikka. Jostain kumman syystä ihmiset eivät ole kanssani aivan samaa mieltä siitä että tämä laatikko on rakennettu meidän kissojen ulkovessaksi.

Kuten kirjakissoilla, on kotona elävillä karvaisillakin selvästi kevättä rinnassa ja erityisesti Nexutin tuntuu saavan vähän väliä energiapuuskia. Se pitää hassua ääntä ja juoksee pää kolmantena jalkana huoneesta toiseen. Ulkokauden auettua kaikki kolme ovat olleet myös selkeästi sitä mieltä että ulkoilu kuuluu heidän perusoikeuksiinsa. Jos ihminen ei tajua heitä ulkoiluttaa, toteuttavat kissat yhteistä suunnitelmaansa ja Nexu avaa välioven, jonka jälkeen kaikki kolme tuijottavat ulko-ovea. Pari pelottavaa tilannetta on myös syntynyt kun kotiin tultaessa kissat ovat livistäneet suoraan ovesta pihalle. Onneksi nuo ovat kuitenkin niin ehdollistuneita valjaisiin että ne jäävät hölmistyneinä seisoskelemaan kuistille ja odottamaan valjaita. Pelkään vaan kovin että pian erityisesti Ronja huomaa mahdollisuutensa vapaaseen ulkoiluun ja livistää ovesta suoraan karkuteille. Suurin tavoitteeni onkin tällä hetkellä miehen muistin terävöittäminen siihen ajatukseen että joka kerta kotiin palattaessa on varauduttava siihen että kissat ovat ovella vastassa.

Minä Ronja olen suuri perhosenmetsästäjä.

Karkuun, mihin karkuun? Mä ainakin istun vain sievästi tässä auringonpaisteessa.

Kissamme ovat hyvin tottuneita autolla matkustamiseen, mutta kokemukset bussimatkailusta ovat jääneet vähäisiksi. Matkatessani tapaamaan isoäitiäni, otin hänen pyynnöstään kissan mukaan reissuun. Samalla matka oli hyvää harjoitusta Nexun bussimatkailulle. Reissukissa käyttäytyi upeasti. Bussipysäkillä kuului muutama kommentti, mutta heti bussiin päästyämme kissa hiljeni. Vaihto kaupungilla sujui ongelmitta ja pidemmällä bussiosuudella suklaakissa pääsi hetkeksi syliini hurisemaan valjaissa. Ei siis minkäänlaisia matkustusongelmia.

Itse vieraisilla Nexutin viihdytti isovanhempiani tutkimalla talon jokaisen nurkan, metsästämällä ruisleipää ja perunamuusia sekä taiteilemalla kukkahyllyillä. Kissa oli mmielissään saamastaan extrahuomiosta ja leikityshetkistä ja tuon päivän jälkeen se nukkui rauhassa koko illan kotona. Jos aktiivisen kissan haluaisi saada nukkumaan rauhassa kymmeneen asti aamulla voisin omakohtaisen kokemuksen perusteella suositella vilkkaan päiväohjelman suunnittelemista sille :) Eriasia sitten on se kuinka moneen paikkaan kissaa voisi kuljettaa leimautumatta itse hulluksi kissanaiseksi. Mikäköhän siinä on että koirien kanssa on ihmisten mielestä luonnollista reissata kaikkialle, mutta kissan kanssa matkustelu koetaan kummaksi (vaikka kissa itse reissuista nauttisikin)?