Kissankoulutuskurssi Tampereella ja kodin itämaiset


Ensi sunnuntaina 3.4 suuntaan Tampereelle vanhaan kirjastotaloon pitämään luentoa kissojen aktivoinnista. Tilaisuuden järjestää Eläinkeskus Ketunleipä. Kurssi alkaa klo 14.30 ja kestää n. 2 tuntia. Kurssimaksu on 15 euroa, paikalle voi tulla ilmoittautumatta ja maksaa siellä suoraan maksun.

Kurssin idea on kertoa kissan elekielen tulkinnasta, naksutinkoulutuksen perusteista ja sen soveltamisesta kissan kouluttamiseen. Aktiivisena eläimenä kissahan tarvitsee tekemistä ja virikkeitä pysyäkseen elementissään. Ei-toivottu käytös on usein aktiivisen kissan tapa purkaa turhautumistaan. Kurssilla mietitään miten ihminen voi vaikuttaa siihen, mihin tekemiseen kissa kanavoi energiaansa.

Yksilölliset luonteenpiirteet vaikuttavat kissan kouluttamiseen vähintään yhtä suurissa määrin, kuin kissan tunnetilan tunnistaminen. Oman kissan ominaispiirteitä toivonkin ihmisten miettivän jo ennen kurssia. Mitä palkkiota kissa arvostaisi eniten? Tekisikö se mieluiten liikkumista vaativia temppuja vai ratkoisi keskittymistä vaativan pulman? Onko kissalla jo valmiiksi tapoja, joista voisi rakentaa opetettavan asian?

Kurssille ei oteta kissoja mukaan, mutta luvassa on useita videoita sekä käytännön harjoituksia mm. naksuttimen kanssa. Paras tapa luoda pohjaa kissan ja omistajan väliselle yhteistyölle on aloittaa harjoitukset siellä missä kissan olo on turvallisin – eli kotona.


Myös omat kissamme jäävät kotiin Tampereen kurssin ajaksi. Nexutin on vielä toipumassa leikkauksestaan. Se steriloitiin viime perjantaina samalla kun kissan omistajuus siirtyi virallisesti meille. Kotona pientä potilasta on ahkerasti hoivannut (ja pureskellut häntää) sen oma tytär. Ennen sunnuntaita on kuitenkin luvassa myös suuri hetki, kun Curli muuttaa perjantaina omaan kotiinsa. Sille löytyi aivan ihanan tuntuinen, aktivoinnista kiinnostunut, koti tästä ihan meidän läheltä :) Ihanaa että yksi muruista jää vaikuttamaan myös tänne Turun suunnalle.

Kommentit

Unknown sanoi…
Supersöpö tuo Nexun samppihaalari! Muksaa luentoa sinulle ja osallistujille. Tavataan pe! :)
Elina V. sanoi…
Äidiltä opittu: älä heitä mitään pois mitä voit ehkä tarvita myöhemmin. Eli sama leikkauspuku on ollut käytössä Ronjalla ja työkaverin tyttökissalla. Olemassa on myös tylsempi, mutta erittäin kätevä sininen versio tarrakiinnityksellä.
Satu sanoi…
Pikaista toipumista ihanalle Nexuttimelle :)
luolaleijona sanoi…
Voi kun Nexu näyttää reppanalta tuossa kuvassa, vaikka tietää että taitaa neiti vain nukkua :) Paranemisia!
L-L sanoi…
Tulen kyllä mielelläni seuraamaan tätä kissankoulutuskurssia. Linkitin tämän kirjoituksen myös omaan blogiini.