7 viikkoa täynnä


Niin ne viikot vierivät ja pienet murut ovat ehtineet jo 7 viikon ikään. Kuluneella viikolla pennut ovat saaneet matolääkkeensä, kynsiä on lyhennetty ja ruoka on alkanut katoamaan hyvää vauhtia lautaselta. Pientä vatsan löysyyttä on ollut ilmassa, mutta painot ovat näyttäneet hyviltä ja pennut ovat olleet reippaita, joten suunnattoman huolissani en ole asiasta ollut. Pennut saavat tällä hetkellä lisäravinnetta, toivotaan ettei eläinlääkärillä käyntiä tarvittaisi, vaan vaiva menisi itsestään kotilääkinnällä ohi. Tänään pennut 7-viikon ikänsä kunniaksi vierailivat ensi kertaa alakerrassa. Itse ne olivat innoissaan, Nexu ja Fedja enemmänkin vahtivalla kannalla ja Ronja lähinnä närkästynyt tilanteesta. Itse asiassa se suhtautui asiaan peremmin kuin luulin. Ensin se etsi korkean paikan ja tarkkaili sieltä tilannetta. Murinaa tuli oikeastaan vain, jos joku ärsyttävä pikkukaveri yritti liikaa kurotella korkeuksiin hänen ylhäisyytensä lähellä.

Kyselyitä pennuista on tullut jonkun verran. Yksi pennuista on varmasti vapaana ja yksi varmakin koti on jo tiedossa, kunhan isäntäväki pääsee paikalle päättämään kenet he haluavat kotiinsa <3 Ensimmäiset pennunkatsojat saapuvat näillä näkymin puolentoista viikon päästä ja katsotaan varmistuuko silloin jonkun pennun koti. Muiden kyselyiden varmistumista odotellaan kunhan ihmiset ovat päässeet pentuja kurkkimaan.

Willicon Opera Diva Despina eli Hile


Willicon Ode to Night Naid eli Curli


Willicon Oci Spots Triton eli Oci


Willicon Ocean God Proteus eli Fedjis


Willicon Opal Moon Thalassa eli Nalle

Kommentit

luolaleijona sanoi…
Voi herranen aika näitä kuvia taas <3

Tuliko tuo vatsan löysyys muuten heti matolääkken päälle? Harmi kun Mirrixiä ei ole missään, saisivat nyt äkkiä tuoda sitä maahan ettei tarvitsisi pentuja liian kovilla madottaa :( Tosin pieni vatsan löysyys kai on suht normaalia, toivottavasti menee pian ohi!
Saara sanoi…
Hei! Tulin kiittämään hyvästä kirjasta, sain Turun Stockan viimeisen kappaleen ja ollaan viikon ajan harjoiteltu, nyt kissat osaavat jo kosketuskepin ja istumisen. Olen tosi iloinen että aloitin temppuilun, ja kissojen oppiminen on nopeampaa kuin olisin ikinä kuvitellut.

Kiinnostaisi vaan että miten olet itse ratkaissut sen että treenaat vain yhtä kissaa? Meidän on pakko harjoitella aina yhdessä kun muuten toinen kisu huutaa oven takana ja keskittyminen ei suju. Onnistuu temput yhdessäkin mutta olisi kiva harjoitella erikseen niin keskittyminen vielä paranisi...Kiitos jos jaksat vastata :)
Elina V. sanoi…
Hei Saara,

Kiva kuulla että kirja on ollut hyödyksi. Itse treenaan uusia temppuja suljetun oven takana erillisessä huoneessa. Alussa myös meillä toinen kissa huusi usein oven ulkopuolella, mutta tämä huutaminen on vähitellen loppunut. Toisaalta ruokamotivoituneet harjoittelijani eivät kovinkaan paljoa piitanneet siitä vaikka oven ulkopuolella meluttiinkin. Nykyisin seuraavana vuoroaan odottava istuu nenä kiinni ovessa, valmiina hyökkäämään sisään heti omalla vuorollaan. Vähitellen ne oppivat ettei huutaminen tehoa. En myöskään koskaan päästänyt kissaa sisään huoneeseen kesken huutamisen. Ensin sai huuto loppua, jotta tosiaan opittiin ettei huutamalla saa tahtoaan periksi. Sama ideologia on toiminut aamuruuan huutamisen lopettamisessa. Tällä hetkellä tosin ylläpidämme vain vanhoja helppoja temppuja porukalla ruokahetken yhteydessä. "Koulutushuoneemme" kun on pentujen vallassa.
Saara Kallio sanoi…
Kiitos vastauksesta, yritänkin vain jatkaa ja kokeilla jos huuto loppuu. Meidän kisut ovat tulleet aikuisina meille ja ovat löytöeläintapauksia niin hakevat aikalailla turvaa toisistaan. Kummatkin ovat tulleet temppuilun kautta itsevarmemmiksi ja jotenkin rennoimmiksi, joten naksutteluharjoittelusta on ollut selvästi hyötyä myös tällaisille ei niin onnellisen alun elämässä saaneille kissoille. Ja onneksi olkoon ihanista pennuista :)
Elina V. sanoi…
Sehän onkin naksutinkoulutuksen hieno puoli: Jokaiselle jotakin ;) Rohkeutta ja itsevarmuutta aroille kissoille, tekemistä ylivilkkaille, motivointia liikkumiseen ylipainoisille, haasteita älykkäille ja aivojumppaa vanheneville :D