Kissahäät

Kuten osa lukijoista varmasti jo tietääkin, Nexu kohtasi viimein sulhonsa Paten.

Pate oli kunnostautunut merkkailemalla kaiken mahdollisen kotonaan, joten me päätimme varautua kunnolla miehen vierailuun. Niinpä vierailin kaupassa ja hankin tarvikkeiksi 2 jätesäkkirullaa, remonttipahvia ja teippiä. Kotona vuorasin hääsviitin lattiat pahvilla ja seinien alareunat muovilla. Hulluako? Ehkä, mutta seinäpaneelien uusiminen pissanhajun takia ei kuulunut suunnitelmiini.

Kissojen hääloman alku meni hieman kummastellessa. Aluksi sulho pakeni sohvan alle ihmettelemään. Sieltä se uskaltautui kuitenkin syömään ulkopuolelle.


Sulhon nauttiessa ruokaansa mitään aavistamatta, minä teippasin sohvanalusen remonttipahvilla kiinni. Onneksi tämä auttoi tilanteeseen.


Paten tarkistaessa Nexun hajuja eri paikoista, suklaakissa seurasi sitä kuin hai laivaa. Sitten se aloitti uroksen hurmausyritykset parhaansa mukaan.



Pate seurasi ensin toimintaa kauempaa


Ja kävi sitten tutkimassa tuoksut


Seuraavana päivänä Pate oli jo ilmeisen kiinnostunut itse naaraastakin.


Samalla se suhtautui tilaan selvästi rennommin.


Myös kissojen välit vaikuttivat läheisimmiltä.


Kissoja ei tuntunut minun läsnäoloni haittaavan ja sain todistaa itse toimintaakin. Sinänsä hyvä, että nyt voimme olla varmoja että ainakin jotain on tapahtunut. Ääniä yläkertaan ei nimittäin missään vaiheessa kuulunut.


Osasivat ne olla kyllä ihanan helliäkin yhdessä <3


Älkää käsittäkö kuvarunsautta väärin. En toki viettänyt koko aikaani alakerrassa hääparin kanssa. Kävin siellä vain ruokkimassa ne ja samalla vietin niiden kanssa aikaa n 1/2h kerrallaan.

Kommentit

Jenni sanoi…
Oi! Hääsviitti ei ole kovin romanttisesti sisustettu, mutta muuten vaikuttaa oikein onnistuneelta honeymoonilta. Toivottavasti se tuottaa toivotun tuloksenkin, onnea matkaan! :)
Anonyymi sanoi…
Oii mikä komea sulhanen! En ole kissojen genetiikkaan sen kummemmin perehtynyt, joten osaatko sanoa, minkä värisiä pentuja tuollaisesta yhdistelmästä syntyy? Kauniita joka tapauksessa. :)
Satu sanoi…
Ihania kuvia, ja hyvinhän nuoriparilla synkkasi sitten lopulta! Toivottavasti tuloksena on paljon ihania pitkäkarvapentuja!!
saila sanoi…
Eihän noita kuvia nyt mitenkään paljon edes ole ;D
Onpa komea puuhkahäntä Patella! Muutenkin komea mies :)
Unknown sanoi…
Ihania kuvia, Elina. Kiitos! :D

Tämä onkin sitten ihkaensimmäinen Willicon pentue, joka syntyy sijoituskodisa. Ihanaa ja jännittävää ja toivottavasti tosiaan saadaan sopivasti isoja, terveitä pentuja. Suukot mamille ja jo kotiina palanneelle sulholle. Willicon matte sanoo Smack! <3
Elina V. sanoi…
Jutta: Todennököisesti eniten ruskeeta ja suklaata. Suurin osa varmaan ainakin itämaisia pitkäkarvoja, vaikka salaa toivon ainakin yhtä balineesia. Kaikki kuviolla, eli balit tabbynaamioita (kuten sulhanen ja pitkäkarvat kaikki kuvioiden muodot mahdollisia).

Mutta siis katsotaan nyt ensin onko hääyöt tuottaneet tulosta. Sellainen muuten on mainittava että kun vuorasimme tilan pissivarmaksi, niin sulho ei merkannut kertaakaan.