Kiimainen kissa
Nexu on meitä tehokkaasti muistutellut millaista on elää leikkaamattoman itämaisen naaraan kanssa. Sillä on siis menossa ensimmäinen kiima pentujen jälkeen. Huuto on jotain ihan omaa luokkaansa, mutta positiivista on se että tällä kertaa kisu pitää kuitenkin taukoja huutamisessaan. Niinikään se osaa keskittyä myös välillä muuhun tärkeään, kuten leikkimiseen. Tämä kaikki poikkeaa kiimakäytöksestä ennen pentuja, jolloin neiti lamaantui täysin kiiman ajaksi.
Kiiman aikana Nereidasta tulee myös super hellyydenkipeä. Kaikki mihin liittyy kissaan koskemista on sen mielestä IHANAA, kuten hampaiden pesu ja kynsien leikkuu. Todella kiltisti tuo tulee muutenkin näihin huoltotoimiin kutsuttaessa, eikä koskaan pistä vastaan. Mutta nyt jos Nexu saisi päättää, leikattaisiin sen kynnet kolme kertaa päivässä.
Huutojensa välissä pieni kissa tuppautuukin vuorotellen kaikkien asukkien seuraan.
Se kiertää vuorotellen minun, mieheni ja Fedjan väliä vaatien huomiota. Fedjalle pitääkin nostaa hattua, sillä ihanan kärsivällisesti kastraattipoju on jaksanut kiimaista kaveriaan huomioida. Viettejä sillä ei kyllä taida olla jäljellä lainkaan. Astumisyrityksiä ei ole ainakaan tietääksemme tapahtunut. Ronjankin viereen tuo suklaakissa yrittää tunkea. Se hupsu tunkee väkisin päätään toistuvasti Ronjan pään alle, vaikka useimmiten saakin osakseen tassunhuitaisun ja närkästyneen poistumisen. Ronja lipaisi jo Nexun häntää useamman kerran ennen kiimaa, mutta nyt tuo huutaminen taitaa olla sille liikaa.
Ohessa vielä hyvin tilannetta kuvaava video
Jatkuva juokseminen on kissan elimistölle raskasta ja koska suunnitelmat Nexun seuraavasta pentueesta ovat puolen vuoden päässä on kissalle tarkoitus aloittaa pillerien käyttö. Niissä on aina omat riskinsä, mutta niin on jatkuvassa juoksemisessakin. Aion kuitenkin ensin seurata juoksujen esiintymistiheyttä (seuraavaan kiimaan) ja konsultoida muutamaa eläinlääkäriä asiasta. Luonnollisesti tällaisesta asiasta sovitaan myös yhdessä kissan omistajan (Eve) kanssa.
Minun on pakko myöntää että kiimainen itämainen on hieman raskas. Pahinta ehkä on kun kissa selkeästi on itse myös rasittunut olotilastaan. Onneksi tuo kiima kuitenkin kestää vain viikon. Ja pian siihen on tulossa pidempi tauko. Tässä vaiheessa on hyvä myös muistuttaa itseään siitä miten uskomaton kokemus oli pentujen elämänalun seuraaminen. Ja mikä ihaninta niiden ja onnellisten uusien omistajien kuulumisia toivottavasti kuulee jatkossakin.
Kommentit
joo katsotaan vaan mitä mieltä ootte puolen vuoden päästä...arvaa vaan viittaanko tähän kommenttiin silloin ;)
Video on varmaan vielä parempi äänillä, työkoneissa ei ole kajareita, joten ääniefektit jäävät seuraavaan katselukertaan. Tiedän kyllä jonkun, jota kotona saattaa kissa-aikuisviihde kiinnostaa. ;))
Kiimaisen kissan sulhanen muuten laskeutui viime yönä turvallisesti Suomen kamaralle ja leipoo nyt tyytyväisenä leipäsiä omassa pikku pesässään Rosan huoneessa. Suloinen tanskalainen hurinaattori. <3
Kiitos Elina, kun teet tämän. Niin tärkeää kuin kollikoditkin kasvatuksessa ovat, ei varmaan tule kylliksi kehuttua naaraiden sijoitusperheitä, jotka näitä surkuhupaisia laululintuja jaksavat katsella. Ja niin -ennen kaikkea- kuunnella. :))
Meidän pojista vain Niila tuli katsomaan aikuisviihdettä :)