Hyvää matkaa pennut!

Palasimme eilen lomareissulta. Kissat olivat jälleennäkemisestä onnessaan. Nexu ja Ronja parveilivat meidän ympärillä kuin eivät olisi hellyyttä koskaan osakseen saaneet. Fedja sen sijaan tervehti meitä nopeasti ja juoksi hoitopaikassaan salamana ovelle ja kantokoppaan. Se säesti itseään äänekkäällä huutokonsertilla. Ei ollut kysymystäkään siitä mitä Fedju yritti paikka-arkana kissana meille ilmoittaa: Äkkiä kotiin. Kotona sitten piti puskea läpi kaikki vanhat paikat.

Tänään on ollut vuorossa jo jännää ohjelmaa. Kävimme nimittäin Luolaleijonan klaanin vieraina Nexun kanssa testaamassa heidän uunituoreita esteitään. Upeita esteitä ja innokkaita kotitreenaajia oli vastassa. Innokas oli niinikään Nexu joka vieraasta paikasta ja vieraista esteistä huolimatta esitteli innoissaan agilitytaitojaan. Toivottavasti joku kuvista onnistui ja pääsee esillekin jossain vaiheessa ;) Lupaavalta näytti myös kissojen suhtautuminen toisiinsa, vaikka ne kohtasivat vain lyhyitä hetkiä ja turvaetäisyydellä toisistaan. Nexu näytti olevan erityisesti sitä mieltä että Raichu olisi kiva tuttavuus. Pojilla sen sijaan ei ollut kummallakaan vastaansanomista siihen että heidän kotiinsa asteli vierailija. Varsin lupaavaa siis myös klaanin tulevaa viikonloppua ajatellen...
Samalla Helsingin suunnalla kaksi Nexun pennuista matkasi omaan kotiinsa. Kolmas jäi vielä Porvooseen odottelemaan sunnuntaita. Hyvää matkaa pienokaiset! Toivottavasti kuulemme kuulumisianne. Ainakin odotan jo innolla tyttöjen tapaamista Hyvinkäällä kesäkuussa! Pentujen kunniaksi liitän tähän kuvista kyhätyn pentuvideon Quatro Stagione!

Bonuksena myös video Fedjan ja Ronjan ihanasta putkileikistä. Myönnetään että video on vanha (kuvattu ennen Nexun paluuta). Tämä onkin ainoa selkeä selitys sille miksei suklaaorava seikkaile aarteen kimpussa.

Kommentit

Unknown sanoi…
Oo, olipas hieno video. Vähän (lue paljon) pisti nieleskelyttämään ja luulempa, ettet tätä sinäkään ihan kuivin silmin tehnyt. Paljon mahtui 15 viikkoon Quattro Stagionin kanssa - iloa ja surua.

Hyviin koteihin pääsivät pienet ja varmasti heistä kuulemme jatkossakin. Katsotan, jos Takukin vielä pääsisi Hyvinkäälle mukaan. Thumbs up!
Anonyymi sanoi…
Voi että miten hassu video! :D Naureskelin ihan ääneen täällä varsinkin Ronjalle, joka tunki putkeen niin, että huiskuhäntä vain näkyi. Kaikkialle ne kissat mahtuvatkin.

Vastahan ne pennut syntyivät! Kylläpä aika taas rientää.
luolaleijona sanoi…
Voi että, ei sitten millään uskoisi että nyt ne jo lähtivät - ei, vaikka meille tulee vielä näitäkin pienempi typy :) Kaikkea hyvää tabbypentujen jatkoon! <3

Laitan omankin blogin puolelle pari temppukuvaa kunhan ehdin, mutta tässä linkki kuvista kiinnostuneille: http://www.luolaleijonanklaani.kuvat.fi/kuvat/Agikuvia/28.4.2010/

Poikien ja Nexun tapaaminen teki vaikutuksen, hienosti etenee tämä totutuskoulutuskin! =)
Lendi sanoi…
Ihana video!
Nopeasti se aika vaan menee!
Gaston ja isot pojat menee ensi viikonlopuksi hoitoon työkaverin luokse ja hänellä on myös poika (olikohan n. 10v). Jännittää tosi paljon miten pojat suhtautuu ja se on vielä Gastonin ensimmäiset kaksi yötä ilman meitä. Mutta toisaalta aina pojille on on tehnyt hyvää olla hetken erossa, koti tuntuu sitten paremmalta paikalta <3
Täytyykin heti käydä noita teidän treeni kuvia katsomassa :)
Rose sanoi…
Oi, ihana video :D
Oon muute tosi iloinen, että löysin tän blogin. Oon lukenu ton Kissan aktivointi - kirjan parikin kertaa läpi, tooosi hyvä! Pitää kehua :) Ajattelin alottaa kouluttamisen ja agilityn täälläkin parin maatiaisen kanssa.