Nexuttimen synnytysapuna

Nexun virallinen laskettu aika oli 11.1, joten olimme jo muutaman päivän innolla odottaneet uutisia synnytyksen alkamisesta. Suunnitelma oli, että mikäli aika ei ole ihan mahdoton työpäiväni kannalta, haluan lähteä synnytysavuksi. Kassi odotti valmiiksi pakattuna eteisessä ja jumppaan en halunnut mennä, koska olin varma että puhelu tulisi juuri silloin kun olen tavoittamattomissa.

Tiistaina 12 pvä illalla alkoi sitten vähitellen tapahtua. Ilta oli selkeä ja kaunis, ilmassa oli pientä pakkasta. Olin samana iltapäivänä käynyt ulkona kuvaamassa lumisia kasveja ja harmittelin etten pitkällä automatkalla illalla näkisi hienoja puita.

Nexu oli muuttunut levottomammaksi ja selvästi valmistautui synnytykseen. Minä olin valmis säntäämään matkaan illan myöhäisille tunneille asti. Puolenyön aikoihin aloin luopua toivosta, koska välimatkan vuoksi ei minun enää kannattanut sinä yönä matkaan lähteä. Ajattelin kuitenkin meneväni katsomaan pentuja suoraan työpäivän jälkeen, kun olin jo 50km lähempänä päämäärääni. Ainakin voisin ihailla matkalla niitä puita. Aamun varhaisina tunteina tulikin odottamani viesti että synnytys oli käynnistymässä ja töihin lähtiessäni viesti että ensimmäinen pentu oli syntynyt, muttei aivan ongelmitta.

Kokemattomana emona Nexu oli aineellistanut synnytyksen aiheuttamat kivuntunteet pentuun. Se käyttäytyi aggressiivisesti pentua kohtaan ja pentu oli pitänyt pelastaa sen kynsistä. Tässä vaiheessa huokasin helpotuksesta että pennut syntyisivät paikassa, jossa tietoa itse synnytyksestä oli ennestään, eikä meillä, jossa kaikki synnytykseen liittyvä oli vierasta ilman vaikeuksiakin...

Sovimme että Eve päivittää minulle heti tekstiviestinä kun jotain uutta tapahtuu. Ja minä vahdin kärsimättömänä puhelintani. Mietin jo hetken saisinko anottua vapaapäivän sitä aamulla pyytämällä, mutta kaupungin sijaispolitiikan vuoksi päätin jättää kysymykseni kysymättä. Kun mitään ei kuulunut hetkeen, ajattelin että siellä on varmaan kiirettä pentupesässä ja kuulen kyllä pian uutisia. Mutta ei, kului tunti ja toinen... Välillä sain viestin että Nexu oli hyväksynyt ensimmäisen poikasensa ja alkanut hoitamaan sitä. Jokaisen merkkiäänen kuuluessa olin varma että tieto uusista pennuista tulee juuri nyt.

Pois tieltä siskot ja veljet, tää oli mun tissi ennen teitä!

Onneksi minulla oli tuolloin lyhyt työpäivä ja pääsin lähtemään kohti Porvoota jo yhdeltä. Soittelin matkalta ja kyselin emon kuulumisia ja poikkesin hakemassa hieman aputarvikkeita. Mikään suunnaton kiire minulla ei ollut, sillä Nexu oli rauhallinen, ei edelleenkään tietoa synnytyksen jatkumisesta.

Kun saavuin paikalle, sähähti Nexu ensin huoneen oven käydessä. Kutsuin sitä nimeltä ja vastauksena oli peiton alta kaivautuvan kissan iloinen: Miu! ilonkiljahdusta jatkoi kehruukonsertti ja ylpeä emo esitteli minulle pentunsa. Ehdin vasta hieman silittelemään Nexutinta kun lisää apujoukkoja oli jo paikalla. Senja ja Heidi saapuivat rauhoittelemaan Nexua (ja varmaan myös osittain minua - olin aika kauhuissani synnytyksen viivästymisestä) ja muutamassa minuutissa (n. 10 min. minun saapumiseni jälkeen) oli toinen pentu maailmalla. Pienten alkuvaikeuksien jälkeen felifriendillä hajustellu Nexu hyväksyi samantuoksuisen uuden vaavinsa.

Minunkin oloni rauhoittui, kun Nexu näytti tyytyväiseltä kahden pentunsa kanssa. Itse jäin vain odottamaan istukkaa, jota vielä ei näkynyt. Sen verran olin kirjoista lukenut että niiden määrä on hyvä muistaa, joten hoin itselleni (ja muille) jatkuvasti että istukka puuttuu. Kolmas pentu tuli maailmaan melko pian (heti Senjan ja Heidin lähdettyä) ja sen jälkeen seurasi normaalisti istukka ja hetken päästä myös se puuttuva istukka tuli ulos. Tämän pennun kohdalla Nexu toimi täydellisesti: hoiti kaiken itse ja lapsi pääsi suoraan emon pään viereen tissille.

Tunsimme selvästi neljännen pennun liikkeet mahassa, vaikka se antoi hetken odottaa itseään (menetin ajantajuni, mutta ei tuo väliaika kovin pitkä ollut). Tunnustelimme mahaa ja se tuntui tyhjältä (vaikka minä luulinkin useamman kerran pään tai jalan tuntevani). Nexu itse rauhoittui ja keskittyi hoitamaan vauvojaan.

Olin jo aikaisemmin päättänyt jääväni yöksi ja ajavani aamuyöllä töihin. Nexun hyvinvointi oli nyt tärkeintä. Illalla jatkoimme Even aloittamaa pesävaihtokauppaa, mutta omapäinen suklaakissa oli päättänyt että sen pesä on sängyllä peittomytyssä. Ei auttanut vaikka vanhaa pesälakanaa tarjottiin soveltuvampaan paikkaan ja sänkyyn vaihdettiin uusi. Ei Nexutin, ei ollut niin helposti huijattavissa. Itse asiassa tämä ei ollut kovin yllättävä uutinen: Nexutin on oikea peittokissa. Kotono se nukkuu minun kainalossani peiton alla ja jos sohvalla jaloilleen nostaa viltin, tulee niille Ronjan kanssa kova kiire, kumpi ehtii ensin omimaan majan itselleen.

Joka tapauksessa Nexun pesä oli ja pysyi sängyllä. Minä rajasin sängyn puolesta välistä kuumavesipulloilla ja asettauduin itse toiselle puolelle (etten vain satuttaisi pentuja yöllä kääntymällä niiden päälle).

Ei mennyt kauaakaan kun ihmettelin mitä Nexu hommaa. Pian tajusin että se oli siirtänyt pentunsa hieman lähemmäksi minua peiton alla. Pienen matkaa kerrallaan Nexu vaihtoi asentoa lähemmäs kainaloani ja houkutteli pentuja mukaansa. Kun se lopulta oli päässyt kainalooni, se nautti siinä hetken olostaan kaikkien neljän pentunsa kanssa. Sitten kissaemo asetteli kaksi puoliunista pentua kainalooni ja kuljetti loput kaksi syvemmälle peiton alle ja jäi imettämään niitä. Olin hieman ihmeissäni tilanteesta, mutta koska pennut nukkuivat annoin tilanteen olla (nukuttua en kuitenkaan saisi ;) Välillä Nexu kävi juomassa, syömässä ja hiekkiksella ja jätti pennut uuden ihmispesänsä hoiviin. Sitten se palasi ja käpertyi hetkeksi naamani ympärille kerälle pumppaamaan kaulaani, kehräten niin lujaa, ettei nukkumisesta todellakaan olisi tullut mitään.

Taukohetkensä loputtua tuore emo teki jotain uskomatonta. Se vaihtoi pentujen paikkaa keskenään. Pennut eivät tuntuneet koko episodista olevan kovinkaan pahoillaan. Ne painoivat päänsä kättäni vasten ja jatkoivat uniaan. Aivan kuin Nexu olisi jakanut yöllä kasvatusvastuutaan: Hoida sinä puolet niin minä hoidan puolet.


Aamun töihinlähtö oli haikea. Hieman Nexu minulle huuteli kun poistuin huoneesta, mutta jäi lopulta melko rauhallisena hoivaamaan pentuja uudelleen pesäksi myttäämäni peiton sisälle.

kiitokset myös minun puolestani kaikille synnytyksessä auttaneille! Blogiani lukeneille on sanomattakin selvää että tuo emokissa on minulle kultaakin kalliimpi. Ihanaa että sillä on nyt kaikki hyvin ja se saa rauhassa nauttia vauvoistaan.

Älä pelkää Nexu, kyllä me siellä rampataan sinua ja vauvoja moikkaamassa!