Hyvää joulua kaikille kissaihmisille


Joulun odotus on meillä täydessä käynnissä ja kissat nauttivat erityisen paljon kiireettömästä kotona oleilusta. Nexutin hyppii sylistä toiseen ja pitää yllä kehruukonsertteja niin meillä kuin sukulaistenkin luona.

Kaikki kisumme rakastavat "mummolaa" mikä onkin hieno juttu siihen nähden että Nexu ja Fedja viettävät siellä joulunsa. Me ihmiset suuntaamme Ronjan kera muutamaksi päiväksi keskisuomeen. Päätös Nexun jättämisestä Turkuun perustuu stressittömyyteen, sillä joulunviettopaikassamme on kaksi koiraa ja joulupäivän vierailulla kaksi lasta ja näillä tiineysviikoilla koirien ja lasten komentaminen käy työstä... Fedja sen sijaan jää Nexun seuraksi. Emme millään henno erottaa noita kavereita toisistaan Nexun viimeisinä Turun päivinä. Ronja sen sijaan pääsee nauttimaan yksin huomiosta (ja samalla äitini hoidettavien määrä vähenee yhdellä). Ronja on niin tottunut reissaamiseen ja nauttii vieraista paikoista, ettei sille tuota ongelmia laittaa kahta koiraa komennukseen ja vierailla vielä Tampereellakin kahden pikkupojan ilona.

Mitäköhän tänä vuonna löytyy paketeista?



Ai tällaisia ylläreitä tällä kertaa...

Kommentit

Jenni sanoi…
Ihania joulukissojen kuvia! :)

Hyvää joulua koko poppoolle, onnistuneita joulujuhlia kaikkiin juhlapaikkoihin!
Satu sanoi…
Ihania pakettiyllätyksiä :D Oikea ratkaisu olla siirtelemättä Nexua "turhaan". Mukavaa joulua kaikille!
marjis sanoi…
En olisi ollenkaan pahoillani, jos mun joulupaketista tulisi jotain tuollaista. Valitettavasti sitten pitäisi mies laittaa parvekkeelle asustelemaan. Onneksi on kuitenkin ihania eläinblogeja, joiden avulla pääsee kurkistamaan eläinperheiden elämään.

Kiitos siis blogistasi ja hyvää joulua! :)
Lendi sanoi…
Oikein hyvää joulua teille kaikille sekä rapsutukset kolmikolle <3
luolaleijona sanoi…
Iloista joulua temppukissoille sekä heidän huoltojoukoilleen! Hauskoja paketteja teillä, taisitte avata parhaat jo etukäteen kuvista päätellen ;)
Jonna sanoi…
Voi miten ihania kuvia taas :) Erityisesti Fedja on niiiin ihana. Harmi ettei hän ole samaa mieltä minusta :)

Oikein mukavaa joulua ja rauhallista odotusaikaa Nexulle.
Tasha sanoi…
Kauniita kuvia.
Hyvää joulua kaikille temppukissoille :)

T:Adela ja Heron
Sirpa sanoi…
Iloista joulua! :)
Unknown sanoi…
Olen aina ollut sitä mieltä, että joulun parhaat paketit ovat pehmeitä... (ja hurisevia) :D

Hyvää, sopivassa määrin tapahtuvaa ja stressivapaata Joulua teille kaikille!