Blogin ja näyttelyhäkin uudet vaatteet

Kerrottavaa koulutusrintamalla ei oikeastaan ole. Vietän viimeistä sairaslomapäivääni ja tauti on melko hyvin taltutettu. Hieman heikko olo on kuitenkin vielä jäljellä, sillä tuloksena sairastamisesta menetin painoani kokonaiset 3 kiloa. Toki ne tulevat nopeasti takaisin kun saan taas ruokahaluni takaisin.

Jollei suuria takaiskuja tule, nähdään minut ja Fedja sunnuntaina Turun kissanäyttelyssä. Fedjan näyttelyhäkin hiekkalaatikko on pitkään ollut murheenkryyninäni. Olisin halunnut sille Sturdin näyttelyhiekkiksen, mutta kahdesta myynnissä olevasta koosta kumpikaan ei ollut sopiva. Lopulta päädyin askartelemaan itse taitettavan hiekkiksen ikean taitettavasta laatikosta, vahakankaasta ja eristysteipistä (ommelten tiivistämiseen). Koska tein näitä kaksi kappaletta sai ystäväni Jonnan Pieta-kissa pienemmän version kokeiluun. Kummatkin hiekkikset ovat ensikokeilussa Turun näyttelyssä. Lähinnä odotan kokemuksia Pietalta. Fedja todennäköisesti vain nukkuu hiekkalaatikossaan suurimman osan päivästä...


Pahoitteluni niille jotka eilen eksyivät bloginiini. Sivu vaihteli nimittäin laidasta laitaan puolen tunnin välein. Muiden hienoista sivuista innostuneena (ja koska olen edelleen sairaslomalla) päätin muokata blogini ulkoasua.

Olisin halunnut laittaa taustalle oman kuvan, jota olisi sitten voinut vuodenaikojen mukaan vaihdella. Koska oman kuvan laittaminen ei onnistunut lukuisista yrityksistäni ja nettisurffailusta ohjeiden metsästämisen merkeissä huolimatta, päädyin käyttämään valmispohjia, kunnes opin koodaamisen saloja tarpeeksi.

Upeita pohjia onkin ihmisillä tarjolla, joskin osa niistä on minun makuuni liian koristeellisia. Nyt käytössä oleva tausta on sivustolta: Keisarin uudet vaatteet. Täytyy sanoa että tuolta löytyy kyllä upeita taustoja, joihin on todella nähty vaivaa. Niin ja onhan tämä nykyinenkin koristeellinen, mutta mielestäni jotenkin ihanan nostalginen.

Samaiselta sivustolta löytyi myös ohjeet blogipohjan muuttamiseen 3-palstaiseksi, joka selkeytti mielestäni blogin rakennetta, kun tuota sivutilpehööriä oli alkanut keräytyä jo roinaksi asti. Nyt sivu palvelee hyvin omia tarpeitani, sillä näen seuraamieni blogien listan heti ja kuitenkin myös omat tietoni ovat hyvin esillä. Upeaa että tietotaitajat jakavat osaamistaan netissä, jotta meille (ei niin tekniikan ihmelapsille) muille on hyötyä heidän hyväksi kokemistaan sovelluksista.

Kommentit

Jenni sanoi…
Hienolta näyttää, sekä blogi että vessalaatikkko! Mullakin on ollut ikuisuuden suunnitelmissa blogi(e)n muuttaminen 3-palstaisiksi, mutta on ajatellut, että sitten joululomalla vaikka...

Hyvä että tauti on jo lähes selätetty. 3 kg? Huh, oli sitten vähän rankempi tautiversio siellä päin...
Maria sanoi…
Kyllä on komea blogi! Hyvä kun tautisi alkaa olla jo paremmalla puolella. Toivottavasti pääset näyttelyyn upean Fedja-kollisi kanssa!
Kuovi sanoi…
Eksyin tänne kurkkimaan tuolta Lendin blogin kautta jo jokin aika sitten :) Sait minutkin innostumaan tuosta naksutinkoulutuksesta ja olemme sitä nyt jo vähän Juuson kanssa kokeilleet... Ajattelin ensin, ettei vanhempaa ja laiskanpuoleista kissaa -Juuso on jo 14-vuotias vanhus- saa enää motivoitua "temppuilemaan", mutta Juuso tykkää kyllä kovasti ja kehrää oikein kovaan ääneen aina kun harjoittelemme :D

Sattuipas sopivasti: minäkin olen juuri aloittelemassa vähitellen tuon Juuson vuodatuksen blogin lisäksi omaa ruoka-aiheista tänne bloggerin puolelle ja tykkään aina tehdä pohjat itse, mutta tämä koodi on hurjan erilainen tuohon vuodatuksen pohjakoodiin verrattuna, joten en ole vielä oppinut tätä käyttämään, mutta minäpäs löysin täältä osoitteesta: http://e-infotainment.com/trixapps/trixtg/trixtgv2/tutorial.php (vasemmassa palkissa klikkaa kohtaa, jossa lukee "application") ohjelman blogger-pohjien tekoon, sieltä saa valittua jopa 3-palstaisia malleja, joista minäkin tuon selkeyden vuoksi pidän :) Omaani en ole vielä saanut valmiiksi, mutta tuo on helppokäyttöinen -vaikkakin vaatii kovasti näpertämistä... Siellä valitaan pohjan eri osien koot, taustakuvat, värit, fontit ym. ja valmiista saa sitten tehtyä suoraan blogger-koodin, joka vain kopioidaan bloggerin HTML-koodiin. Näppärä juttu! Ainakin näin lyhyen tutkailun jälkeen tuntuu toimivan ihan niin kuin pitääkin...
Unknown sanoi…
Hyvältä näyttää - molemmat :). Taidan napata itsekin jotain uutta tuolta Keisarin uusista vaatteista. ;)

Täällä Kookospallo paisuu ja ihmismamma paiskii duunia kuin viimeistä päivää. Vähissä on päivät ennen balineesisynnytystä ja jos vipellykseltäni ehtisin, ehkä jännittäisin hiukkasen... Toivottavasti Nexukin lähtee pikkuhiljaa pyöristymään.

Onnea teille Fedjan kanssa TUROKiin!
Elina V. sanoi…
Kuovi: Kiitos sivuvinkistä. Täytyy käydä kurkkaamassa jossakin välissä. Kiva kuulla että olet myös innostunut koulutuksesta. Kyllä tosiaan ne vanhemmatkin kissat osaavat nauttia koulutuksesta ;)

Eve: Kookoksella on tosiaan jännät hetket. En tiedä onko Nexu vielä paisunut, mutta ruoka ainakin maistuu ja juoksuhuudot ovat pysyneet poissa ;)
Jonna sanoi…
Ai näitä sinä olet nörtteillyt :) Hieno tuli. Itse ei saa varmasti koskaan aikaiseksi, hyvä kun pystyin keskittymään sen verran asiaan että sain jotkut sivut pojille aikaiseksi. En tiedä mikä tässä tietotekniikassa on, mutta minusta se saa piilevän adhd.n esille heti. Sitä paitsi Pekka kattaa meidän perheen nörttikiintiön niin hyvin, ettei minun ehkä tarvitsekaan ;)

Uusi hiekkalaatikko tulee huomenna koekäyttöön tosiaan. Epäilen kyllä että sillä on sama kohtalo kuin Fedjan kopalla. Ainakaan tähän mennessä Pieta ei ole kertaakaan tehnyt asioitaa näyttelyssä, vaan käyttää koppaan nukkumiseen. Se hieno uusi peti on edelleen täysin käyttämätön ;) Tällä kertaa en taida ottaa sitä edes mukaan.
Lendi sanoi…
Ihanan aikaan sopiva blogipohja :) Tulee oikein hyvälle mielelle kun tänne sivulle tulee :D

Onnea näyttelyyn ja toivottavasti nähdään pian jossain näyttelyssä :)