Esittelynäyttelyn huumaa
Eilen iloitsimme Nexun kanssa viimeisestä lomapäivästä, viettämällä sen Bajavan esittelynäyttelyssä. Nexuhan on jäämässä pitkälle näyttelytauolle pentuesuunnitelmien takia ja olin kyllä tosi onnellinen että vein sen vielä esiintymään yhdessä näyttelyssä.
Esittelynäyttely oli oikein mukava tapahtuma. Sopi omaan ajatusmaailmaani ehkä jopa paremmin kuin rotukissanäyttelyt. Turun lähistöllä olevissa esittelynäyttelyissä meitä tullaan näkemään siis jatkossakin (ainakin kun on taas joku jota esitellä). Voinhan tietysti kantaa myös upean kotikissaherramme johonkin esittelynäyttelyyn, mutta tuota edustusta oletan löytyvän itämaisia pitkäkarvoja enemmän.
Erityinen ilonaiheeni oli tietysti myös epäviralliset agilitykisat, jotka pidettiin näyttelyn yhteydessä. Kisat sujuivat oikein mukavasti. Radalla kävi kokeilemassa yhteensä 14 kissaa ja 4 kania. Tuo kanien läsnäolo näyttelyssä oli muutoinkin oikein positiivista. Näin monia uusia kanirotuja, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Kaneista valitsimme heti voittajan, koska agilityyn tottumattomina, ne olivat ehkä hieman hämillään radasta ja tämä aktiivisin kani julistettiin voittajaksi ylivoimaisella suorituksella 4 pistettä=kaksi estettä, kun muiden kanien suoritukset jäivät pisteittä.
Kissoista finaaliin valittiin 5 nopeinta. Toisinsanoen kaikki radasta 8 pistettä saanutta kissaa. Pomo oli agilitykonkarina kissoista ihan ylivoimainen. Hienosti aktiivinen kissa toimi vieraankin ohjaajan kanssa ja taisi pieni yleisöstä valittu ohjaajakin olla aika iloinen rohkeudetaan tulla ohjastamaan voittajakissaa ;)
Nexutin olikin hyvä kakkonen. Kinkun voimalla, eli ihan houkuttelemalla edettiin haastavassa paikassa. Tällä kertaa kinkku teki tehtävänsä, joskin toiveissani on että jonakin päivänä Nexutin esiintyisi radalla kilpailutilanteessa ihan ilman houkutintakin. Mutta se on sitten joskus, ensin odotetaan pentueet ja sitten vasta keskitytään Nexun kanssa kunnolla temppuihin ja agilityyn. Pohjatyö on kuitenkin jo tehty eli toivottavasti pentuajan opit muistuvat myöhemmin mieleen...
Oli tosi kiva myös tavata IV-kategorian kasvattajia ja harrastajia ja tietenkin hienoja kissoja. Ihan mukavasti kirjakin herätti keskustelua. Innolla jään odottamaan mitä kaikkea kivaa Jan sai kameralla vangittua ;)
Kommentit
Vai noin niitä agipisteitä lasketaan.. :D *koki taas ahaa-elämyksen*
Rapsutuksia tuohon ihanaan masuun!