Aamu maikkarilla
Osa on jo varmasti facebookista nähnytkin pikapäivityksemme aamun esiintymisestä. Ihan mukavasti meillä meni. Ronja oli täysin oma itsensä ja oli mielenkiintoista huomata että sen käytös oli melko samanlaista studiossa, kuin muissakin vieraissa paikoissa. Hotellissa illalla neiti tosin jaksoi esiintyä pitkän pätkän, mutta olihan siellä toki tila pienempi ja yleisönä vain kaksi sen omaa ihmistä.
Aamulla saavuttuamme studioon, Ronja kiersi ensin minun mukanani hihnassa tilaa ja kun tuli vuoroni mennä maskeeraukseen (joka oli hmm...mielenkiintoista) jatkoi mieheni Ronjan taluttamista ympäri tilaa. Suunnilleen se vakioaika eli 15 minuuttia siltä meni taas tilan tutkimiseen, kunnes se rauhoittui omaan kevythäkkiinsä. Kun lähetys sitten alkoi olimme alussa heti esillä (kun päivän ohjelmaa kerrottiin läpi). Meitä näytettiin aina välillä ja se mitä yleisö ei nähnyt oli Ronjan yritykset käydä tutkimassa kameraa. Olin hyvin onnellinen siitä että itse haastattelu tapahtui hieman kauempana kameroista ;)
Vieressä valmisteltiin aamun kokkiohjelmaa varten lihamyllyllä tavaraa ja seurasin vuoroamme odottaessa mielenkiinnolla, milloin kissa keksii että tuossa on LIHAA. Onneksi Ronja on kotonakin vähiten tuoreruuan perään (kaksi muuta karvaista tunnistaa kyllä lihamyllyn äänen ja säntää heti jalkoihin!). Mylly ja kokki saivat siis olla rauhassa ja pitivät onneksi esiintymisemme ajan taukoa ;)
Itse haastattelun aikana kissa tosiaan oli hyvin rento. Olin tyytyväinen siitä että Ronja toteutti tärkeimmän tehtävänsä: Osoitti että myös kissa voi pärjätä jännittävissä uusissa tilanteissa. Minun mielestäni sen ei olisi edes tarvinnut "toimia" kunhan edusti olemalla oma itsensä :) Tietysti temppujen onnistuminen oli plussaa, vaikka ne eivät ihan kotitasolla toimineetkaan.
Siinä tohinassa unohdin tietysti huudella enemmän kirjan perään, mutta uskon että tämä asia myy kyllä itse itsensä (sen mitä on myydäkseen). Sitä paitsi asiahan on tärkein ;) Tietysti olisin toivonut että he olisivat esittäneet jonkin lyhyen videopätkän tai kuvan (niinkuin oli puhetta), jotta varsinainen koulutustulos olisi ollut paremmin näkyvissä. Toimittajien mielestä itse studiotilanne oli kuitenkin hedelmällisempi. No, saanhan toisaalta itsekin lisättyä niitä videoita YouTubeen muiden nähtäviksi ...
Kotimatkalla kävimme Ronjan kanssa vielä Art Housessa hakemassa muutaman lisäkirjan kotiin ja hurmaamassa toimiston väkeä. Kotiin päästyämme Ronja paineli suoraa päätä päiväunille. Fedja ja Nexu sen sijaan vaativat kovaäänisesti kaikkea sitä huomiota, joka heiltä oli jäänyt väliin. Äitini, joka oli käynyt niitä hoitamassa vinkkasikin tästä jo etukäteen (että oli ollut vaikea päästä pois kun kaksi karvaista pörräsi taukoamatta jaloissa ;)
Niin ja jos joltakin jäi aamun ohjelma väliin, on se löydettävissä nettiversiona maikkarin sivuilta http://www.katsomo.fi/?progId=23107
Kommentit
Haastattelukin meni hyvin, oikein ihmetytti kuinka voikin vastata noin rennosti ja selkeästi. Hieno haastattelu, onneksi sen sai katsoa vielä näin jälkeenkinpäin :)
Kiva oli myös sinut nähdä ruudun takaa, vaikka eiköhän me tulla näyttelyissä törmäämään kun Gaston avaa näyttelyuransa joulukuussa :)
Haastattelussa tuli hienosti esiin pähkinänkuoressa kaikki oleellinen. Ja tuo mitä sanoit koiran ja kissan välisestä erosta koulutuksessa antoi toivottavasti näpäyksen kaikille sotilaskurissa koiriaan pitäville ;) Koulutuksen pitää tapahtua eläimen ehdoilla ja olla ennen kaikkea hauskaa kaikille osapuolille :D Kissa opettaa tässäkin ihmistä :)
Katseltiin esiintymistänne eilen äidin kanssa vanhempien koneelta, oltiin kissojen kanssa kylässä. Jouduimme keskeyttämään katselun juuri siinä kohdassa, kun kerroit, että Ronja uskoo kiltisi "paikalla"-käskyä: meidän ei paikallaan viihtyvät vilistäjät kolistelivat siihen malliin että ihmistarkastajien piti juosta paikalle. :) Mutta onneksi se oli nettitelkkari, saattoi helposti katsoa uudelleen.