tällä kaverilla on nälkä :)

Koska olen itse ollut saaristossa reissaamassa useamman päivän ja kuvat ovat olleet kaikkea muuta kuin kissa-aiheisia, laitan iloksenne pienen melko tuoreen videopätkän Fedjan ruokamotivaatiosta. Kun kotona asuu kaksi ruokamotivaatiokissaa, voitte kuvitella ettei kauppakasseja voi jättää lattialle lojumaan.

Samalla vastaan vanhaan haasteeseen tarinasta kissan nimen takana. Kyseinen ahmatti, eli Fedja-setä on saanut nimensä Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira-kirjan mukaan. Fedja tuli meille oikeastaan vahingossa. Olimme sopineet ottavamme sen siskon, Ronjan. Ronjaa ja muita pentueen pentuja kävimme useamman kerran moikkaamassa ennen luovutusikää. Kun 12 viikkoa sitten tuli täyteen, oli Ronjan lisäksi yksi pentu varaamatta. Mieheni ehdotuksesta otimme kummatkin pennut mukaamme. Ronja oli ristitty Ronja Ryövärintyttäreksi pörröisen ja tilkkutäkin näköisen kilpikonnavärityksensä vuoksi. Fedjalle haluttiin nimi myös lastenkirjan mukaan ja muistelimme omia lapsuuden suosikki-kirjojamme. Yritimme miettiä Fedja-setä kirjan kissan nimeä ja kun sen muistimme, tutkimme uudelleen kirjaa. Matruskin (kissa) ei vaan luonteeltaan ollut lainkaan kuin pieni, itsenäinen rasavillimme, jolla on suuri sydän.

Luonteeltaan kokeilunhaluinen villikko muistutti paljon enemmän kirjan päähenkilöä, joka karkaa pois kotoaan puhuvan kissan kanssa, koska vanhemmat eivät annan hänen pitää kissaa. Tovereina Fedja-sedällä ovat Matroskinin lisäksi muun muassa koira Musti, postiljooni Petshkin sekä keitolla ja perunoilla kulkeva traktori Tr-tr Mitja. Mieleeni tulivat myös omat pikkutytön angstihetkeni, jolloin uhkasin muuttaa pois kotoa, ellen saa lemmikkiä (olisin halunnut kissan, mutta isä oli allerginen). Niinpä päätimme ristiä pojun luonteeltaan sopivan nimen yhteyteen.

Kommentit

Jenni sanoi…
Ihana tarina Fedjan nimen taustalla. :) Mainiota! Vaikka meille on kuin vahingossa tullut kaksi kissaa (emme aikoneet ottaa yhtään, mutta yksi tuli yöksi hoitoon ja vei sydämemme ja pakkohan sille oli kaveri saada ja melkein kolmattakin tekisi mieli...), emme ole päässeet nimeämään kumpaakaan. Se harmittaa välillä ihan oikeasti. Kielitieteilijänä olen todella kiinnostunut nimistä, mutta toisaalta juuri sen takia en ole halunnut muuttaa sellaisen kissan nimeä, joka jo tuntee nimensä. Ties mikä identiteettikriisi siitä kissalle syntyisi!

Joka tapauksessa, Fedja on hieno nimi jo ilman tarinaakin ja varsinkin sen kanssa!
Satu sanoi…
Hih, *repeilee* ihana tuo video :-) Kiva on pojalla nimi myös, jos en ole aiemmin muistanut mainita ;-)
luolaleijona sanoi…
Voi ei :D Aivan mahvava video. Taisi olla Fedjan lempimakua? Ihana tuo ennen ja jälkeen ruuan -vertaus, mies mikä mies ;)

Fedjalla oli hieno tarina nimen takana. En muista tuollaista satua lukeneeni, mutta kertomuksen perusteella nimi myös sopii kantajalleen kauneuden lisäksi :)

Minulla tulee Ronjasta mieleen aina eräs lastennäytelmä minkä kävin joskus pienenä katsomassa, siinä Ronja ryövärintyttärellä oli juuri Ronjan turkin värinen vaate :)
Elina V. sanoi…
Hanna: fedjan lempimakua on kaikki penturuoka, sitä kyseinen pussimuonakin on. Se osaa kyllä tunnistaa mitkä pussit on pentumuonaa jo ennen kuin ne on avattu ;)
Unknown sanoi…
Voi ei, mikä video!!! ;D Kyllä noi teidän kissat melkeen koiria on. :D Ja suklaapupuoravakin bongattu, jee!
Elina V. sanoi…
Näissä kahdessa videolla hyörivässä on kaikki "koirien" edut, mutta ei pakollista lenkkipuolta :) Meillä olisi varmaan koira jos sen kanssa ei tarvitsisi lähteä räntäsateessa ulos lenkille.
Menina sanoi…
Voi ei miten makeat naurut tuosta videosta sai - ihana Fedja!! Ja todella hieno tarina nimen takana.
Kiitos päivän piristyksestä :)
Lendi sanoi…
Voi ei tuo video :D Kyllä täälläkin sai nauraa ihan vedet silmissä! En ole koskaan NOIN motivoitunutta herkkusuuta nähnyt!
Outi sanoi…
Saavutetuista eduista ei vapaaehtoisesti luovuta. :D