Saaristokissat


Koska kamera jäi meiltä kotiin tällä kertaa, joutuu lukijakunta tyytymään vanhoihin saaristokuviin kissoista. Nexu ei niissä luonnollisesti komeile, sillä matkamme oli neidin ensimmäinen reissu saaristoon.

Lähdimme siis käymään toisella sukumökillä Kustavissa. Isovanhempani olivat kyselleet useamman kerran koska saavumme heidän vieraaksensa ja lopulta järjestimme aikatauluumme saaren mittaisen kolon. Jokaisella kisulla on omat veneliivit, koska mökille pitää mennä laiturista vesiteitse noin parin kilometrin matka.Ronjan ja Fedjan liivit on tehty vanhoista lasten liiveistä ja Nexulle on ihan ostettu kaupasta omat. Parhaiten päällä tuntuvat pysyvän kuitenkin nuo itse muokkaamani tekeleet. Liiveistä kukaan noista ei ole moksiskaan (pienenä on kaikki totutettu niihin ;) mutta veneen moottori on Fedjan mielestä pelottava. Nexu ei ollut moottoristakaan peloissaan, vaan tutkaili ensimmäisellä venematkallaan rohkeasti Ronjan kanssa laidan yli ympäröiviä aaltoja.


Ronja on itse saaresta aivan innoissaan ja sen mielestä siellä pitäisikin saada olla ulkona koko ajan. Fedja ja Nexu sen sijaan viihtyivät hyvin myös sisällä. Varsinkin kun perjantaina satoi vettä kuin saavista kaatamalla. Ronjakin suostui lopulta nukkumaan suurimman osan perjantaista, mitä nyt kävi aina välillä ikkunassa tutkailemassa, joko sade olisi loppunut.

Erityisesti Nexu järjesti sisällä ihmisille hyvää sadepäivän viihdettä. Mukana olleet karvaleluhiiret lentelivät pitkin mökin seiniä ja jokaista seinävaatetta yritettiin kiivetä vuorotellen ylös. Nopeasti ne Fedjan kanssa ymmärsivät myös että vaari on perheen heikko lenkki ja muutaman juustonpalan jälkeen kaverukset piirittivät isoisää aina kun tämä otti käteensä jotakin syötävää. Minä mieheni kanssa sen sijaan vartioin vaaria, ettei se saa tungettua noille karvaisille liian paljon ihmisten ruokaa. Sadeillan lopuksi Nexu löysi parhaan nukkumapaikan. Isoäitini hyrisi kissan tahtiin tyytyväisyyttään kun pikkukissa onnellisena lekotteli hänen sylissään.

kotiin lähdettäessä vanhemmat kissat olivat selkeästi sitä mieltä, ettei vielä pitäisi lähteä minnekään. Nexu sen sijaan kierteli levottomana jaloissa kun kasseja pakattiin. Sen piti varmistaa että hän on varmasti tulossa mukaan.

Kommentit

Menina sanoi…
Rohkeita ovat! Meillä näitä ei saa lähellekään vettä (myös palvelusväki pelkää hieman vettä) ;) Kekseliäästi tehdyt liivit ja uusiokäyttöä parhaimmillaan :)
Varmasti ihana reissu!

Edelliseen postaukseen piti vielä kommentoida että meidän Kisulla on pakkomielle kiertää reviriään myös. Niin mökillä kuin ihan kotonakin. Myös parveke kuuluu nykyään näihin vahdittaviin, sielläkin on oma reittinsä ;)
Lendi sanoi…
Voi että, ollaanpas teillä rohkeita ;) meillä Mici voisi olla ihan innoissaan (meikitkin kun pestään samaan aikaan veden alla ;) ), mutta Mörri..
Ja nuo liivit on kyllä tosi kätevät ja kierrätystä tosiaan parhaimmillaan!
Unknown sanoi…
Vautsi! Teidän kissoilla ei seikkailut lopu kesken! Mahtavaa varmasti! Terkkuja vaarille =)
Satu sanoi…
Heh, ja mitähän Nexu EI söisi? :D Mahtava keksintö nuo pelastusliivit.
luolaleijona sanoi…
Hurjan kuuloinen retki, pari kilsaa veden päällä kolmen kissan kanssa :D Minulla ei ole aavistustakaan miten meillä kävisi, mutta en taida uskaltaa yrittääkään. Hienot nuo liivit, mietin ennen tekstin lukemista että mistähän tuollaiset on ostettu.
Elina V. sanoi…
Lendi & Menina: kierrätys on meidän juttu. Varsinkin kun sitä käsityöopettaan taitoa on pakko ylläpitää jollakin tavalla. Mä oonkin vitsaillu oppilaiden vanhemmille että seuraavaksi me tehdään lemmikkipesät käsitöissä ja agilityesteitä puutöissä ;)

Hanna: Oli muuten hauska purkaa ja koota vanhoja liivejä, suosittelen kaikille... rohkea rokan syö eli yritystä vaan myös vesileikkeihin

Eve: Välitetään vaarille terkut rengastiereissulla.

Satu:Nexu ei todistetusti syö appelsiiniviipaleita, eikä banaaninkuoria...vessapaperi maistuu turhan hyvin kaiken muun lisäksi
Jenni sanoi…
Hauska kertomus! Koska meidän kissat olivat juuri pari viikkoa sitten Uudenkaupungin saaristossa (eivät tosin veneilemässä) ja saivat siellä vaarin täysin pauloihinsa, piti laittaa tämä linkki myös ko. vaarille. Puhuimmekin juuri mökillä, voiko kissoja ottaa veneeseen ja jos, millaiset liivit pitäisi olla. Teidän kissoilla on hienot liivit - tosi hyvä idea tuo liivien askartelu itse!