Ihana kesämökki


Hiljaista on ollut netin käytön suhteen, sillä allekirjoittanut on ahhkeroinut kesämökillä. Tällä kertaa kyseessä on ollut äitini omistama lähimökki (30min. ajomatka), johon aloitimme kissatarhan rakentamisen. Paikka on kissojen kannalta oikea paratiisi, sillä kyseessä on vanha maalaistalo peltojen ja metsän keskellä.

On ihana seurata karvaisia kavereita, joiden viikset viuhtovat innostusta jo sillä hetkellä kun auton ovet avautuvat maalaismaisemaan. Konkarit tiesivät heti mitä kaikkea maalla voi vaatia ja niinpä suoritin heidän kanssaan metsälenkin. Tosin kissat olivat mukana eri kerroilla, sillä jostain syystä omassa metsässä pitää juosta hurjana pitkin polkua ja vähän väliä johonkin puuhun. Oman asuntomme lähimetsässä kävely sen sijaan on melko lailla hillitympää. No, ehkä tämän aiheuttaa melu, jota mökillä on tasan linnunlaulu ja traktorin hiljainen hurina jossain monen pellon päässä.

Nexu otti vierailunsa hieman hillitymmin, joskin aikamoisella tohinalla tämäkin neiti paineli ruohoviidakossa. Sisätilatkin vanhassa maalaistalossa ovat kissojen mielestä valloittavia. Äitini teoria on että koko paikka haisee hiirille kun kissat niin hullaantuvat siellä :)

Ulkotarhasta kuvia luvassa myöhemmin...

Kommentit

Menina sanoi…
Mökkeily on ihanaa! Kissoistakin tulee ihan eri kissoja ;)
Onnittelut vielä Fedjan upeasta menestyksestä!
Odotamme innolla kuvia ulkotarhasta *haaveilee*...
Elina V. sanoi…
Joo mökkeily on kyllä erityisesti kissojen mielestä huippujuttu! Pistän kyllä kuvia jossain vaiheessa siitä ulkotarhasta...