Ihana turvallinen "isoveli"



Melkein tippa linssissä katselin eilen noiden kahden unta. Ne ovat nyt sitten virallisesti ystäviä. Fedja oli hetkeä aikaisemmin sitä mieltä että pikkuneidillä on hurrrjan likaiset korvat, ja ne vaativat puhdistusta.

Ronja on ollut tänään hyvällä päällä ja murinat ovat olleet vähissä. Lähinnä on esiintynyt uteliasta haistelua. Olipa neiti vielä sitä mieltäkin että voisin ehkä yrittää sohia tuota samaa huiskaa. Fedja ja Nexu sen sijaan pitivät hirveää rallia jälleen kerran pitkin portaita.

Nexun iki-ihana kantokoppa haettiin tänään postista ja se on jo hyväksi todettu. Fedjakin kävi tunkemassa itsensä kerran kopan sisälle, eikä meinannut päästä ulos ;) Koitan saada kuvattua tuon kopan jonkun kissan kanssa jossain vaiheessa.

Haimme myös uuden pienen kiipeilypuun olohuoneeseen, koska Ronja on ollut kovin mustasukkainen "omasta" kiipeilytornistaan. Uusi kaunis pyöreä puu on testattu jokaisen kissa voimin ja hyväksi todettu sekin. Tähän Nexukin on uskaltanut terotella kynsiään. Myös muut puut ovat siis kelvanneet pikkukisulle, mutta tulkitsimme Ronjan mustasukkaisuuden olohuoneen puusta syyksi sille, ettei Nexu suostu siirtymään sille, kun sohvan kynsimiseltä häntä yritämme siirtää. Uusi puu on kelvannut sen sijaan myös sohvan tilalle ;)

Nexu oli eläinkaupassa mukanamme valitsemassa puuta. Suuret ihailut pikkuneiti sai osakseen vaikka hiukan jännittikin. Vaikka tilanne jännitti ei rohkea pikkukisu kuitenkaan ollut täysin kauhunkankeana vaan ennemminkin jännittyneen valppaana. Paikkakoulutus jatkuu taas jossain vaiheessa...

Kommentit

Satu sanoi…
Suloiset unikaverit :-)
Orifame Senja sanoi…
Ihanaa!!! Jokaisella pitäisi olla oma lakisääteinen Fedja-setä :D
Jäin intona odottamaan, minkälaisen kantokopan posti Nexulle toi!
Elina V. sanoi…
Sadulta lainassa olleeseen koppaan ihastuin kun Nexu siinä meille rantautui. Samanlainen piti saada, joskin eri värisenä ;)